Näytetään tekstit, joissa on tunniste lyhyt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lyhyt. Näytä kaikki tekstit

20. toukokuuta 2015

41. Till Åland

Nyt oisi kimpsut ja kampsut suurimmaksi osaksi pakattuna, sillä tänä iltana suuntamme Turkuun, mistä laivalla Ahvenanmaalle kouluratsastuksen SM-kilpailuihin. Sitä tavaraa on kyllä taas, sillä mähän jatkan sitten Saaran ja Wollen kanssa Ahvenanmaalta Saksaan treenamaan kesäkuuksi ja siellä kilpaillaan Hagenin kv-kisoissa ja ehkä Pm/Em-kisat, jos valitaan joukkueeseen. Eli pitää siis ottaa vaatteita ja loimia ja varusteita koko kesäksi ja ihan laidasta laitaan.

Wolle on ollut nyt taas ihan hyvä! Viime viikolla oli pari sellaista treenipäivää, että Wolle ei ollut ihan niin hyvä ja kesti tosi kauan saada se pelkästään läpi ja keskittymään ja sellasen tuntukseks, millanen se on parhaimmillaan, et ei tarvis tehä niin paljoo ja kaikki vaan sujuis tosi helposti. Mutta eilen meillä oli treenit taas ulkokentällä ja Wolle oli taas hyvä! Ihanaa, sillä nyt on edes vähän itsevarmempi olo lähteä kisoihin kuin, että jos se olis ollut just viimeset päivät tosi huono.

Jotenkin mua on jännittänyt koko aamun nää tulevat kisat, vaikka kisathan alkaa vasta perjantaina, mutta tää lähtöstressi ja kaikki ääh. Sellainen kunnon paino vatsanpohjassa ja tuntu, et voisin oksentaa milloinvaan :D En yleensä jännitä näin paljon, tai ainakaan näin aikaisin? Vaikkei mulla oliskaan mitään jännitettävää edes, esim viime vuoteen nähden, kun meillä meni ihan penkin alle sm-kisat, niin meillä ei nyt ole oikeastaan mitään paineita. Mun ainut tavote on vaan ratsastaa ekana päivänä niin tasainen rata ja hyvällä fiiliksellä, jotta päästäisiin edes toiseen päivään "finaaliin", kun viime vuonna ei päästy. Mutta jos sinnekkään ei päästä niin voivoi, tää on kilpailua. Onneksi edessä on kuitenkin melkein koko kesä Saksassa treenaamassa, niin se tsemppaa eteenpäin. :)

Tässä muutama keväinen kuva Wollesta tarhassa ja Saarasta treenissä viime viikolta. ©Krista Moisio, kiitos! :)














Ja tässä muutamia Veeran ottamia kuvia Wollesta parin viikon takaa, kun kävin ratsastamassa Hyyppärän kentällä. :)




Iloinen kuski ilmeisesti? :D


Ja mikähän tämä askellaji olisi..? :D


Piruettiiin





Nyt käyn vielä pikaisesti lukiolla tekemässä yhden kokeen (sillä mullahan jää koeviikko tässä väliin ja yksi koe jääkin syksylle rästiin, hehee) ja sen jälkeen tallille pakkailemaan ja sieltä lähtö. Tänään Wolle vain kävelee ja huomenna ratsastan sen sitten siellä Ahvenanmaalla rennoks ja läpi ja näin, et tulis semmonen mukava ja varma fiilis siitä paikasta ennen kisapäivää.

Pitäkäähän meille kovasti peukkuja!!! Sitä tarvitaan! ;)

19. kesäkuuta 2014

27. Päivä lähtöön...

Äää It's really happening!
La aamuna lähtee laiva kohti Ruotsia ja siitä jatketaan parin pysähdyksen kautta kohti Kristiansandia, missä PM:ät ja siellä vietetään viikko. Sen jälkeen tarkoituksena oisi lähteä sitten Italiaan EM:iin! Jäiks! Nyt on jo suurin osa pakattu ja siis sitä tavaramäärää ette voi kuvitella... Neljä viikkoa; neljän hengen kamat (äiti, isä, veera ja mä), omat ratsastusvaatteet, kisakamat, hevosen tarvikkeet, hoitotarvikkeet, kisakamat hepalle, ruuat, heinät ymsymsyms.!! Huhhuh mitenhän saadaan kaikki mahtumaan.. Jotain täytyy kuitenkin karsia, sillä me mennään vain omalla henkilöautolla, missä suurinosa kamoista ja Wolle rekassa ja sinne osa Wollen kamoista. Kuitenkin pitäähän sitä vaatetta ottaa ihan laidasta laitaan, kun ei yhtään tiedä sataako vai paistaako vai tuleeko kenties pakkasta. ;)

Ollaan tällä viikolla treenattu vähän kevyemmin ennen matkaa. Eilen käytiin vain Veeran ja Tompan kanssa maastokävelyllä ja tänään meillä oli Wollen kanssa valmennus rusalla ja meni tosi hyvin! Wolle oli ihan tosi kiva - ainakin lopuksi! :)

Tän päivän kuvat valkusta ©Karo Vuojolainen, kiitos vielä! :*










Zeepra!

En olisi oikeasti uskonut tätä vielä viime kesänä, että nyt jo ensimmäisenä kautena me päästäisiin Wollen kanssa Pm:iin ja Em:iin! Ei kuitenkaan oteta mitään paineita, sillä meillä on tosi kokematon joukkue ja muutenkin - niinkuin juuri sanoin - vasta mun ja Wollen eka kausi. Tehdään niin hyvin kuin sinä päivänä ja niillä taidoilla mitä osataan, vain pystyy. Ja hauskaahan tän pitää olla!

 Toivottavasti matkasta tulee onnistunut ja ei tulisi mitään takapakkeja. Nyt vaan kierrän ja kaarran ja *kopkop* koputan kaiken mitä olen saattanut sanoa/tulen sanomaan, sillä mä todellakin toivon, että tää matka onnistuis parhainpäin!

Sitä fb juttua mietitään vielä ja saatetaan sitten kehitellä sitä tossa menomatkalla, mutta tulen kuitenkin tänne sen sitten tietty linkittämään, no worries ;)

Eipä mulla muuta, kun näin lyhyesti vain kerroin kuulumiset ennen matkaa. Meillä meneekin juhannus nyt vähän eri merkeissä, kuin yleensä eli tässä pakkaillessa ja matkustaessa, mutta ei se ainakaan mua haittaa, kun tietää mitä on luvassa! :)

Hyvää juhannusta vielä kaikille lukijoille! Terkuin Ella & Wolle ♥