Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tomppa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tomppa. Näytä kaikki tekstit

29. elokuuta 2015

46. Loma loppui, mutta kisat jatkuu

Hei taas! En ole ehtinyt pitkään aikaan kirjoittamaan, nyt kun koulutkin alkoivat ja mulla se tarkoittaa tänä vuonna abivuotta, niin se vähäinenkin vapaa-aika menee sitten kirjoituksiin lukiessa, tai no ainakin pitäisi mennä... Mutta kisoissa ollaan silti ehditty käymään, mutta tällä kertaa Saaran kanssa!

Poniratsastajana on niiin kivaa<3

Saaran tämän syksyn tärkein kisahan oli nuo ponibreeders -kisat, mitkä olivat viime viikonloppuna Ypäjällä. Sitä ennen kävimme Nurmijärvellä seurakisoissa ihan vaan hakemassa kokemusta, millainen Saara onkaan ratsastaa radalla jne. Menimme ohjelman He A:10, mikä oli Saaran eka heA, vaikka olikin ihan helpoimmasta päästä, oli siinä silti jopa takaosakäännökset. Saara käyttäytyi tosi nätisti, vähän oli pientä jännitystä pinnassa siellä aitojen sisällä, jonka takia kokonaisuus oli ehkä vähän varovainen, mutta kuitenkin suht rikkeetön. Saara sai 69% ja voitti luokkansa. Myös Veera ja Tomppa olivat samassa luokassa sijoittuen toiseksi ja saivat 64.4%! :)




Viime viikonloppuna olimme sitten Ypäjällä Nuorten hevosten festareilla 6-vuotiaiden kouluponibreeders kisoissa Saaran kanssa. Ekana päivänä Saaraa jännitti ihan hirrveästi siellä aitojen sisäpuolella. Rata oli vähän kauempana verkasta, jonne kaikki kaverit jäivät, sekä areena oli muutenkin vaikealla paikalla (hiekkalaatikko) minne kuului trailerialueelta muiden hevosten hirnunnat yms. Niimpä tottakai Saara vastaili radan aikana trailerialueelta hirnuaville kavereille sekä muutenkin sai jostain muutamassa kohdassa vähän kipinää esim laukannostossa, mikä ei ollut ehkä ihan täysin hallittu :D Myös kesken laukkavoltin neiti päättikin pysähtyä asioilleen. Onneksi ei kuitenkaan kovin kauaksi aikaa, mutta siinä radalla se tuntui ikuisuudelta :D Nauroinkin vain mielessäni radan aikana, että voiei, näitten kanssa voi aina sattua ihan mitä vaan! En mä tollasta ees ois voinut kuvitella etukäteen. :D Ollaan kotona annettu sen pysähtyä esim. loppukäyntien aikana tarpeilleen niin ne on helpompi siivota. Joten Saara varmaan ihmetteli, että kerran kun saa kotonakin pysähtyä kakalle niin miksei täälläkin? :D Ei olisi tullut ollenkaan mieleen tällainen, kun Wollekaan ei ikinä tee tarpeitaan ratsastaessa. Noh, kaikesta oppii ja nyt ainakin tiedetään, että tästä lähtien ei edes treeneissä anneta ikinä enää pysähtyä tarpeille. :D Mutta oli radassa kuitenkin paljon hyvääkin! Saara sai pisteitä 4-8 ja 66.2% ja lopulta kuitenkin sekin riitti toiseen sijaan. :D

Kuvat c. Lotta Luomajärvi ja Veera Paloheimo







Seuraavana päivänä Saara oli paaaljon rennompi ratsastaa ja itsekkin ratsastin vähän erilailla, jotta saan sen rentouden pysymään verkasta siirryttäessä radalle. Että en esim. pitänyt kävelytaukoa juuri ennen rataa niinkuin edellisenä päivänä vaan ratsastin sen hyvään fiilikseen verkassa ja ravasin siitä suoraan kiertämään rataa. Rata oli rikkeetön ja Saara pysyi hyvin housuissaan. Oli ihana ratsastaa sitä radalla kun se oli taas enemmän oma itsensä! Saara sai pisteitä 6-8 ja 70.7% jotka toivat Saaralle luokkavoiton! Kuitenkin ensimmäisen osakilpailun tulos veti kokonaispistemäärää sen verran alas, että jäätiin ponibreedersin kokonaiskisan voitosta 1%:n päähän. Eli Saara oli siis hienosti ponibreeders 2015 II :)
Jotta oltaisiin jo ekana päivänä pärjätty yhtä hyvin kuin tokana päivänä, sekin olisi tarvinnut vain ehkä vähän enemmän ihan vain kokemusta. Kuitenkin oltiin ehditty käydä näitä kisoja ennen vain yhdissä seurakisoissa, mitkä oli maneesissa ja Tomppa oli koko radan ajan siinä vieressä valmistautumassa. Niin olihan tämä paljon jännempi tilanne tuolla Ypäjällä. Mutta saatiin hyvää kokemusta jatkoa ajatellen ja oon tosi tyytyväinen Saaraan! Kuitenkin se seuraavan päivän rata joka oli vähän vaativampi, niin meni paremmin joten sekin on jo tosi hyvä, kuin jos olisi toisinpäin. :) 









Suuri kiitos Idalle verkka-avusta<3 Ja tietty parhaalle groomille veeralle ;)

Me mennään itseasiassa huomenna Saaran kanssa ESRA:n junioreiden aluemestaruuksiin. Valitsin sen takia Saaran, sillä se tarvitsee tällä hetkellä enemmän vain sitä ratarutiinia ja kokemusta kuin Wolle. Enkä viitsisi mennä Wollella muutenkaan HeA, kun se on kisannut niin paljon vaikeampiakin luokkia jo... Enkä myöskään osallistu Wollella sennuihin, koska tää on mun vika juniorivuosi, että voin vielä edes kilpailla junioriluokissa, kun taas sennuissa voin koko loppu elämäni. :D Veera menee myös Tompalla ponien aluemestiksiin! :)

Ollaan myös hypätty Saaran kanssa välillä. :)
Mutta vaikka näyttää ehkä, että mä vain menisin Saaralla, kun sillä oon nyt kilpaillut, niin itseasiassa en. Veera harjoittelee sillä noin 4x viikossa ja minä loput - yleensä juuri ne pari päivää ennen kisoja. Mä nyt oon vain mennyt sillä nää ekat radat alle, jotta poni saa kokemusta ja mä tiedän millainen se on ratsastaa, niin on myöskin helpompi sitten Veeralle aloittaa kisaaminen Saaralla ehkä ensi vuoden puolella tai sitten kun tuntuu hyvältä, kun ei heillä tässä mikään kiire ole. :)

Mutta ei Wollekaan kuollut ole vaikkei se nyt ole kisoissa käynytkään tai siitä niin paljon kuulunutkaan! Hän voi todella hyvin tällä hetkellä! Ollaan nyt pidetty näin kisatauon aikana sitä ihan sellaisella kevyemmällä viikko-ohjelmalla mikä sisältää ainakin 1-2 maastopäivää tai vapaata, 2-3 verkkapäivää matalammassa muodossa, joka saattaa sisältää myös puomiharjoituksia tai pieniä kavaletteja ja sitten noin 2-3 treenipäivää, jolloin kuitenkin ihan treenataan. Silloin Wollekin pysyy virkeämpänä ja oikein innostuu niistä harvemmista päivistä kun treenataan oikein tehokkaasti. Piruettejahan me tällä hetkellä ollaan pääsääntöisesti harjoiteltu. Wollella ei vielä ole ihan tarpeeksi voimaa niissä, mutta eiköhän ne tässä talven aikana toivottavasti valmentajan kanssa saada ihan hyvälle mallille.. :)

Veeran ottamat kuvat elokuun alusta..







Tehtiin muuten Veeran kanssa tällainen lyhyt video tossa kesäloman lopulla 31.7. ihan meidän tallipäivästämme. Ollaan usein alettukkin tekemään esim. kisoista videopostausta, mutta ne usein jäävät pahasti kesken, joten en sitten ole viitsinyt niitä julkaista...
Videossa mennään ensiksi Wolle ja Veera menee yhdellä meidän tallin suokilla Jullella. Sen jälkeen mentiin vielä Tomppa ja Saara lyhyesti. :)


Ja kun tänne blogiin ei niin usein tule postauksia, niin kannattaa alkaa seurata meitä instagramissa @teampaloheimo - sinne postaamme viikottain kuvia ja videoita ihan arkipäivän treeneistä. :)

21. syyskuuta 2014

30. Mitäs meille kuuluu?

Otsikkoon vastaten: Ihan hyvää! Eli hengissä ollaan!

Vihdoin sain itseni raahattua tänne koneen äärelle päivittämään tänne blogin puolellekkin jotain. Viime kuulumis postauksesta on jo kulunut vaikka kuinka kauan, mutta eipä me mitään ihmeempiä olla tehtykkään kyllä: sänkkäriä, lepoa ja ruokaa. Kerron nyt vain näistä kuukauden tapahtumista, joista mulla on kuvia.

Noin kolme viikkoa sitten eli sunnuntaina 31.8 oltiin Mäntyharjussa kansallisissa kisoissa, missä mentiin Wollen kanssa meidän ihka eka Va A! Halusin käydä vähänkuin "kokeilumielessä" sen ja muutenkin tulevaa kautta varten, kun on ratsastanut yhden Va a:n niin ehkä b:t tuntuisi paljon helpommilta. Ja muutenkin juuri edellisellä viikolla tästä katsoin kipaa ja kauhistuin, että apua eihän tässä ole melkein ollenkaan kisoja enää ennen hihsiä, joten pakko nyt saada vielä joku alle.

Lähtökohdat kisaan eivät olleet ihan täydelliset, sillä valkku oli ollut juuri sen viikon matkoilla, sekä olin ollut miltei koko viikon kipeä/kuumeessa ja en voinut sitten ratsastaa to ja pe, joten Wolle silloin vain käveli, mutta la mulla ei ollut enää kuumetta niin ratsastin silloin kunnon hikitreenin ja sunnuntaina olikin kisat.
Tietysti, kun Wollella oli juuri ollut vähän vapaata kisojen alla niin sehän oli ehkä turhankin energinen sitten radalla. Ei kuitenkaan mitään rikkoja tullut, mutta aika nopea tempo meillä oli, sekä molemmat puolikkaat työskentelypiruetit jäi täysin valmistelematta, joten niistä tuli 5, mutta muuten saatiin ihan tasaista 6 ja 7. Oon kyllä muuten tosi tyytyväinen, kuitenkin meni tosi hyvin meidän ekaksi Va A:ksi! Saatiin toiselta tuomarilta 67.0% ja toiselta 61.7% eli yhteensä 64.3% ja sillä tuloksella luokan johtoon ja voitettiin ihan nipinnapin, sillä kakkonen sai melkein samat pisteet 64.2%!





Tän kisan jälkeen meillä onkin ollut pienen breikin paikka, kun tässä välissä ei olekkaan ollut mitään tärkeitä kisoja. Wollella on ollut nyt ainakin kolme viikkoa ihan ansaittua lomaa. Ollaan käyty vaan pitkillä maastokävelyillä, menty sänkkärillä ja ihan rennosti vaan kevennelty. Tarkotus nyt ois, että se vähän lihois ja sais tietty hyvälle mielelle, kun aletaan taas treenata.

En muuten oo mennyt kangilla nyt ollenkaan, mutta tuona päivänä, kun otettiin nuo alla olevat kuvat niin laitoin kanget ihan vaan kuvien (jotka ei kyllä oikein onnistuneet) vuoksi, kun ne näyttää paremmilta ;)





Tässä kuvakulmassa Wolle näyttää jotenkin tosi pieneltä, kun kuva on otettu korkeammalta :D








Viikko sitten käytiinkin Pornaisissa seurakoulukisoissa ja tällä kertaa - ei Wollen - vaan Tompan kanssa! Veera siis rohkaistui pitkästä aikaa kisoihin. Oli niin ihana itsekkin olla pitkästä aikaa siinä groomin/coutsin roolissa - varsinkin, kun tunnen Tompan niin hyvin, kun eihän siitä olekkaan kuin kaksi-kolme vuotta kun itsekkin Tompalla vielä kilpailin! ;) Tomppa on muutenkin vaan niin helppo kaikissa näissä toimenpiteissä, kun se on niin pieni! Ihan miniponi :) Hihii musta tulee varmaan aikuisena pahan luokan poniäiti kun Tompankin groomina on niin hauskaa :D
Veera oli tarkkaan suunnitellut verkkansa ja tälläkertaa ihan tarpeeksi pitkäksi, ettei Tompalla olis turhaa energiaa. Kuitenkin Veeran lähtö myöhästyi ainakin 30min ja Tomppa oli sitten laukka ohjelmassa jo ehkä vähän vetelä, mutta hyvin Veera ratsasti kuitenkin loppuun asti, vaikka alussa jännittikin niin kovasti. Veera ja Tomppa saivat 63% ja voittivat luokkansa! Jee hyvä minit! ♥ Ehkä ne tästä pikkuhiljaa vielä innostuu kisaamaan enemmänkin... ;)







Viime perjantaina koulun jälkeen meillä vierähtikin Veeran kanssa sellaset kevyet 5 tuntia tallilla hups...Ei meillä siis normaalisti niin kauan mene, mutta päätettiin pitkästä aikaa mennä Tomppa puokkiin pellolla ja otettiin kamera mukaan. Vitsit oli kivaa mennä Tompalla pitkästä aikaa! Se on vaan jotenkin niin ihanan vapauttavaa mennä Tompalla välillä just pelloilla täyttä laukkaa, kun Wollella ei oikein voi tuollaista tehdä just nyt varsinkaan, kun sen loman takia se on niin energiapommi! Tomppa oli tosi mukava muutenkin ratsastaa ja sen kanssa ei tarvii oikeesti pelkää mitään, kun tunnen sen niin hyvin! Se on vaan niin paras ♥


Huh vielä viime viikolla oli kyllä lämmin! T-paidalla tarkeni ihan helposti!




Vähän sitä piti nyt tuuppaillakki ;)








Kun olin jonkin aikaa mennyt niin vaihettiin.








Lopuks otettiin vielä vähän poseeraus kuvia tietty :)

Tomppaa korvat hörölle!








Lopuksi vietiin Tomppa talliin ja lähdin vielä maastokäveylle Wollen kanssa. Takasin päin tulin ton saman pellon kautta, missä Veera oottelinkin kameran kanssa, kun meidän oli tarkotus ottaa Wollestakin kuvia, mutta ei kuitenkaan ratsastuskuvia tällä kertaa, kun oli vaan kävelypäivä :)


Vitsit Wolle näyttää nyt taas isolta näin maasta katsottuna :o Tai sitten johtuu siitä, kun on pieni kuvaaja ;)







No nyt poika saa pusuja!









Joo tällaista tälläkertaa. Huomenna jatkuu koeviikko, joten kiirettä pitää! Moikka! :)