Näytetään tekstit, joissa on tunniste haaste. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste haaste. Näytä kaikki tekstit

12. tammikuuta 2014

18. Haaste hevosenomistajille

Tämä haaste on tarkoitettu niille jotka omistavat hevosen/hevosia. Tarkoitus olisi myös, että kysymyksiin vastattaisiin vähän laajemmin kuin yhdellä sanalla. Haasta vähintään kolme blogia, ei takaisin haastamista. Sinun pitää kertoa blogissasi kenet olet haastanut.

Minut haastoi Susanna, kiitos! Ja itse haastan Jutan, Idan ja Nooran.


K E R R O   H E V O S E S T A S I :   R O T U ,   T A S O   J A   H I E M A N   L U O N N E T T A .
Wolle eli viralliselta nimeltään Wolle Wolkenstein on syntynyt 2003 Saksassa. Hän on hannoverilainen puoliverinen. Wollella on ollut meitä ennen vain kaksi omistajaa Saksassa, eli kasvattaja ja sen jälkeen myytiin kolmevuotiaana siihen kotiin, mistä me hänet ostettiin. Wollella oli omistaja perheen tytär kilpaillut Va B luokkia juniorivuosinaan ja pari vuotta ennen myyntiä sillä kilpaili Saksan maajoukkueratsastaja, joka kilpaili sillä Pyhää Yrjöä ja pari inter I rataa hyvin tuloksin. Itse olen kilpaillut hänen kanssaan syksyllä vasta pari He A tasoista rataa.

Juniorihevoseksihan Wolle omaa aivan täydellisen luonteen, sillä se on todella kiltti ja yrittää aina parhaansa miellyttääkseen ratsastajaansa, todellinen työmyyrä siis! Se ei pure eikä potki eikä se (ainakaan vielä *kopkop*) tähän mennessä ole yrittänyt hyppiä pystyyn tai pukitella tai muutenkaan vastustella ratsastajan antamia apuja. Wolle ei myöskään niinkään pelkää tai pelästyessään lähde ryntäämään pukkilaukkoja maneesin toiseenpäähän (niinkuin eräät ponit..) Onhan sillä omat vaikeatkin puolensa varsinkin ratsastaessa, tai eihän mikään hevonen ole automaatti! Mutta ratsastaessa Wolle on aika herkkä, että antaa kuitenkin tehdä virheitä eikä heitä sua heti selästään, mutta jos se ei ymmärrä niin se jännittyy ja saattaa heittää kielen ulos.. Wollen kanssa saa myös olla kokoajan hereillä, sillä vaikka se onkin kiltti niin se on erittäin fiksu hevonen, koko ajan keksimässä kaikennäköistä! Ja vaikka Wolle on helppo käsitellä niin pitää silti olla aina itse topakka ja muistaa missä hevosen rajat kulkee, sillä kyllä se nopeasti ottaa ohjat omiin käsiinsäkin jos sille ei anneta selkeitä ohjeita.

Wolle kuuntelee ;) Kuva: Ritva Waris-Wörlin

H E V O S E T   V A I   P O N I T ?   M I K S I ?
Varmaankin ponit! Kyllä mä taidan olla sellainen ikuinen poniratsastaja.. Ne ovat jotenkin paljon hauskempia, eloisampia ja suloisempia yleensäkin! Tarvitseeko tätä enempää enää perustella? ;)


E N S I M M Ä I N E N   H E V O N E N   /   P O N I ,   J O L L A   R A T S A S T I T   I T S E N Ä I S E S T I   E N E M M Ä N ?
Tomppa! Sillä ennen kuin Tomppa tuli niin ratsastin vielä ratsastuskoulussa, eikä siellä kovin itsenäisesti menty. Mulla ei siis koskaan ollut mitään vuokra-/ylläpito ponia, kun ostettiin suoraan oma poni. Tietty Tompallakin varsinkin aluksi mulla oli aina joku vanhempi katsomassa ja muutenkin valmennuksia joka viikko, mutta siis Tompallahan mä sain kokea kaikki ensimmäiset maastot kavereiden kanssa, uintiretket, itsekseen hyppäämiset ja tietty omat itsekseen ratsastelut.

Tomppa kesä 2013 Kuva: Karo Vuojolainen
K U M P I   P A R E M P I ,   K E N G Ä T Ö N   V A I   K E N G Ä L L I N E N ?   H E V O S E S I   K E N K I E N   K O K O ?   ( J O S   S E   O N   K E N G Ä S S Ä )
Noh, kun olen näitä muitakin hevosenomistajan haasteita lukenut niin melkein jokaisella alkaa samalla tavalla, että "riippuu" ja näinhän se minustakin. Eli yleisesti ottaen, jos hevosella treenataan/ratsastetaan/liikutetaan sitä useampaan kertaan viikossa niin kengät olisi miltei ehdottomat, mutta jos se on se eläkeläis poni siellä laidunkaverina, jota ei liikuteta kuin kävellen niin turha sillä on varmaan kenkiä silloin pitää. Ja Wollen kenkien koko on muistaakseni 2, Tompan en muista, joku minikenkä varmaan. ;) Myös hokkeja pidetään molemmilla hepoilla joka talvi kaikissa jaloissa.


Hokkien vääntöä Tompalle pakkasten tullessa syksy 2012

K L I P P A U S :   P U O L E S T A   V A I   V A S T A A N ?
Tämä on vähän samaa luokkaa kuin tuo edellinenkin kysymys, eli riippuu. Jos hevosta liikutetaan useampaan kertaan viikossa ja paksulla karvalla sille tulee kova hiki niin onhan se silloin pakko klipata, hevosellekkin mielyttävämpi kun ei tarvitse olla hiessä ja pahimmassa tapauksessa vilustua märkänä ollessaan. Mutta jos hevosta ei ratsasteta hikeen niin turhahan sitä on silloin klipata.Klippauksenkin voi tehdä kaiken näiden väliltä kun niitä eri klippaustyylejäkin on monia. Klippaa esimerkiksi vain ne kohdat, jotka hikoaa, vaikkei se olekkaan ehkä niin siistin näköinen kuin kokoklippaus. Omat hevoset on klipattu kokonaan (paitsi Wollelta pää, kun ei antanut klipata korvien läheltä) sillä ne ovat jokapäiväisessä treenissä, lämpimässä tallissa, ja ratsatetaan lämmitetyssä maneesissa ja kaikenlisäksi onhan ne siistimmän näköisiä. ;)

T A R H A A V A T K O   H E V O S E S I   Y K S I N   V A I   L A U M A S S A ?   M I K S I ?
Molemmat hevosemme tarhaavat tällähetkellä yksin. Ei ole sopivaa tarhakaveria löytynyt, enkä tiedä haluanko edes Wollelle tarhakaveria. Liian iso riski varsinkin juuri ennen kisakautta (ja hokkikaudella), jos nyt sattuu toisilleen haavat tekemään tai vaikka pahimmassa tapauksessa potkimaan pahemminkin, vaikka aika harvinaistahan se onkin. Wolle viihtyy varsin hyvin yksikin. Kesällä saatetaan kyllä laittaa ne muiden hevosten kanssa samoille laitumille, ainakin siellä on enemmän tilaa juosta karkuun. ;) Ennen kun meillä oli Tomppa ja Manta niin ne tarhasivat yhdessä, sillä ne pystyivät olla helposti samassa tarhassa ilman suurempia kinoja ja viihtyivätkin paremmin.

Tomppa ja Manta laiduntamassa kesä 2012

R A T K A I S E E K O   H E V O S E S S A   E N E M M Ä N   S E N   L U O N N E   V A I K O   U L K O N Ä K Ö   ( K U T E N   V Ä R I ) ?
Tietenkin luonne! En voisi kuvitellakkaan, että olisin etsinyt juniorihevosta pelkän ulkonäön perusteella ja tällähetkellä ratsastaisin jotain varmaankin todella kaunista, mutta vaikeaa ja ilkeää hevosta. Mutta onhan se ulkonäkö tietty plussaa!

M I L L A I N E N   O N   H Y V Ä   H E V O S B L O G I ?
Sellainen missä bloggaaja kertoo selkeästi ja kiinnostavasti omista mietteistään ja päivän tapahtumista/treeneistä ja jakaa mielipiteitään rohkeasti lukijoilleen. Tietenkin laadukkaiden kuvien värittämänä ja videotkin ovat plussaa! Itse luen enimmäkseen juuri tällaisia, jotka kirjoittavat kiinnostavasti ja heillä on kivoja kuvia ja tietty siisti ulkoasukin pistää ensimmäisenä silmään. Omat suosikkiblogini lukevatkin tuolla sivupalkissa.

P A H I N   T I P P U M I S E S I ?
Onnekseni en ole tähän päivään asti vielä tippunut mitenkään pahasti esimerkiski murtaen paikkoja. Mutta kerran aika alkuaikoina kun Tomppa oli tullut meille, ratsastin sillä sellaisessa isossa pyöröaitauksessa kaverini kanssa. Kaverini ratsastama poni sitten potkaisi seinää, josta kuului kova pamaus ja Tomppahan sai siitä syyt lähtöön ja heittikin mut selästään. Muistan kuinka paniikissa olin kun halkaan sattui enkä pystynyt varaamaan painoa sille. Luulin jo pahinta, että se oisi murtunut. Kävimme sitten näyttämässä sitä päivystyksessä ja isoin huoli helpotti kun kuulin, ettei jalka ollut murtunut vaan nilkka oli vain venähtänyt. Sain kuitenkin pariksi päiväksi kepit ja takaisin selkäänkin pääsin jo neljän päivän päästä, ei mitään sen pahempaa siis onneksi.

K U I N K A   M O N T A   L O I M E A   H E V O S E S I   O M I S T A A ?
En osaa vastata tähän muuten kuin, MONTA!  Minusta ehkä vähän liiankin monta, mutta kaikkeen tarpeelliseen löytyy loimensa, ja varsinkin klipatulle hevoselle! Kuivatukseen, ratsastukseen, sateeseen, sisälle, ulos, eri paksuisia ja eri kokoisia, siis Tompalle ja Wollelle ja jotain Mantankin kokoisia loimia meille vielä jäi.

K U I N K A   U S E I N   H E V O S E S I   L I I K K U U ?
Wolle liikkuu 6-7kertaa viikossa, eli periaatteessa joka päivä riippuen viikosta. Normaali viikko koostuu yleensä kahdesta valmennuksesta, kaksi omaa treeniä, yksi kevyempi päivä, yksi maasto tai puomi/este päivä ja yksi kävelytys tai ihan vapaa päivä, enemminkin itselleni, jos haluan pitää tallivapaan tai en muutenvain koulun - tai vapaa-ajan menojen takia ehdi tallille. Yleensä yritän kuitenkin aina päästä, sillä kun tuolla tallille ne tarhailee vain puoli päivää niin urheiluhevosen on hyvä liikkua myös kuin seistä koko loppupäivä vain sisällä.

O L E T K O   V A R O V A I N E N   V A I   " U H K A R O H K E A "   R A T S A S T A J A ?
Mitä itseäni olen oppinut tuntemaan, niin olen ehkä enemmänkin kallellaan siihen varovaiseen ratsastajaan ja olen aina ollutkin. Jos nään jonkun hevosen joka pukittelee tai oikkuilee ja minun pitäisi hypätä selkään niin en varmaankaan uskaltaisi! Omat ponit on asia erikseen kun ne taas tuntee. Olen tietty tullut rohkeammaksi ajan myötä, muistan kuinka joskus ratsastuskoulussa tipuin kerran eräältä tammalta ja kaverini kanssa alettiin pelätä sitä ponia eikä kumpikaan enää halunnut sitä tunnille, kunnes tietty voitettiin tämä pelko kun oli vain pakko mennä sillä ponilla. Mutta se riippuu tietty niin siitä tunteesta mikä on selässä. Varsinkin jos et tunne hevosta ja se vaikuttaa siltä, ettei sillä ole aikomustakaan kuunnella sinua, niin kyllä siinä vähän miettii, että kannattaako tää, mutta esim jos musta vaan tuntuu, että kun nyt jatkan niin kyllä mä saan tän vielä avuille niin ei siinä vaiheessa mitenkään pelota yhtään. Ja varsinkin nämä omat hepat, kuten nyt vaikka Tomppa, joka joskus oikkuilee niin se on ennemminkin hassua kuin millään lailla pelottavaa, kun tuntee sen ponin jo niin hyvin ja sen kaikki aikeensa niin eihän sille voi muuta kuin nauraa. :)

5. syyskuuta 2013

5. Haasteita haasteita

Nyt onkin tullut viimeaikoina muutamia haasteita mitä ajattelin tehdäkkin kaikki tähän samaan postaukseen.

Ensimmäisen haasteen sain Elinalta, kiitos. :)

Ohjeet: 

Tämän pienen haasteen tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa. 
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille
4. Heidän pitää valita 11 6 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa, kenet olet haastanut.
4. Ei takaisin haastamista.

11 Asiaa minusta:
1. Oon 165cm pitkä enkä tiedä kasvanko vielä, mutta jos saisin päättää niin voisin kasvaa vielä ainakin 5cm!
2. Meillä on maailman suloisin ja hölmöin koira, vitsaillaankin aina, että onkohan se oikeesti ees koira kun käyttäytyy niin hassusti!
3. Wolle muuttaa uudelle tallille lokakuussa - ja tomppakin heti kun saadaan sille paikka sieltä! Jännää :o
4. Mun lempiväri on vaaleanpunainen♥
5. Käytän vieläkin jotain samoja vaatteita kuin esim 6. luokalla !(esim. tuulitakki) Mut mikäs siinä jos mahtuu  ja on kiva :D
6. Mulla on maailman ihanimmat kaverit ♥
7. Tykkään lakata kynsiä vaik mun kynnetki on iha hirveet, ja myös pureskelen niit aina ja se on iha sika ärsyttävä tapa! 
8. Välil mua ärsyttää niiii paljo ku ratsastan ja nään et wollel on taaas se kieli ulkona nii tekis mieli vaa leikata se pois XD hahah noei ...
9. Mä aina uskottelen ittelleni et mul on joku keskittymishäiriö ku en ikinä osaa lukee kokeisiin sillee et jäis päähä.. :D
10. Halusin olla viel vaikka 14 et oisin voinu mennä Mantalla.. </3
11. Kaikki aina sanoo mua iha blondiks :(

1. Mikä kamera sinulla on? - Canon 1000D
2. Unelma matkakohde? - hmm voishan sitä Australiassa uudestaankin käydä, siellä oli niiin ihanaa ♥
3. Oletko aamuvirkku vai aamutorkku? - Torkku ehdottomasti! En ikinä saa itseäni ylös sängystä kun pitäisi, siks aina oonkin myöhässä jokapaikasta, hups...
4 . Päivän suunnitelmat? - Ai huomisen? ööö no kouluu 8-14.10 sit valkku 15-16 ja sit putsailen kamoja lauantain kisaa varten ja meen varmaa kotii vaa kattoo telkkaa tai jotai kertaa rataa ja sellast :D
5. Tykkäätkö leipoa? - No joo mut en ikinä jaksa rupee ja sit pitää aina siivoo ne kaikki välineetkii
6. Minkä asian muuttaisit ensimmäisenä maailmassa, jos voisit? - Ilmastonlämpenemisen! Katoin sellasen dokumentin viime vuonna siitä, joten olen kartalla maailmanmenosta!
7. Miten kesäsi meni? - Ihan lepposasti! Alkukesän kisasin Mantalla ja sitteen menin saksaa treenaamaan Wollella ja Manta myytiin ja Wolle tuli suomeen ja sitte oltii mökillä perheenkaa ja vietin aikaa kaikis mahollisi väleis myös kavereittenkaa tietty. :)
8. Suomen lisäksi helpoin kieli? - Englanti
9. Millainen musiikkimaku sulla on? - Ihan perus poppia mitä näitä nyt on; cheek,avicii yms.
10. Mitä tv-sarjoja seuraat? - En oikeen mitää ehi nyt seuraa oikee ku kaikki illat tallilla ja läksyjä tehdes menee :/ mut aikasemmi kyl seurasin iha innol carrien päiväkirjoi mut nehä loppu nyt! :(
11. Mitä mieltä olit kyselystä? - Iha hauska :)

Uudet kysymykset seuraaville:
1. Miten päiväsi meni?
2. Unelma ammattisi?
3. Missä maassa haluaisit asua, jos et Suomessa?
4. Mitä ystävät merkitsevät sulle?
5. Mitä sulla on päälläsi just nyt?
6. Minkälainen olisi unelmahevosesi?
7. Koulu vai esteratsastus, miksi?
8. Treeni vai kilpailut?
9. Mitä haluaisit tehdä hevosesi kanssa mitä et ole ennen tehnyt?
10. Unelma talli, kuvaile?
11. Mitä haluaisit muuttaa/parantaa omassa ratsastuksessasi?

Ja mä haastan:

Seuraavan haasteen sain Saijalta, kiitos! :)
Laita 7 kuvaa kesästäsi, selitä kuvat vain yhdellä sanalla tai lauseella ja haasta sen jälkeen seitsemän muuta blogia tekemään haasteen. 
Kun viimein heppamatkalla tää täydellisyys löyty! ♥



Vaihto-oppilas Carito ♥

Tää poni ♥

Kaverit ♥

Mökki elämää ♥

Saksa ♥
Alkukesän ponikisat ja kisa- ja heppakaverit ♥

Suurin osa kuvista kesän aikana onkin iPhonellani otettuja, joten tässä siis vain nämä 7 mitä tuli ensinnä mieleen mitä teinkään kesällä ja mitä kuvia oli koneella. :)

Tähän kyseiseen kuvahaasteeseen haastan: 
joo.. siinä oli nyt 5 jotka tuli ekana mieleen en jaksa haastaa enempää, sori! :D

Viimeisen haasteen minulle antoi Mira, kiitos! :)
Haasteen säännöt:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään
2. Pitää myös vastata haastajan 11 kysymykseen
3. Haastetun pitää tehdä 11 uutta kysymystä uusille haastetuille
4. Pitää haastaa 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
5. Ei takaisin haastamista

11 asiaa itsestäni näkyykin jo tuolla ylempänä niin ei tartte toisia kirjottaa :D

Kysymykset:
1.Lempi PONI? - Manta
2.Lintsi vai Särkkis? - Hmm ehkä särkkis
3.Lempi koira rotu? - ei ole mitään tiettyä :) 
4.HevosHullu vai VilliVarsa? - no vaikka hevoshullu kun sitä vissiin vieläkin meille tulee vaikkei kukaan lue :D
5.Paras näkemäsi leffa? - En osaa sanoa mikä ois paras, kun oon nähny aika paljon leffoja ja nii erilaisii ;)
6.5parasta itse ottamaasi kuvaa?  - en osaa ottaa hyvii kuvii haha :D
7.Lempi biisi? - ää emmä tätäkää osaa sanoo vitsi oon huono näis XD no se cheekin timantit on ikuisia -on hyvä :)!
8.Jos saisit kenet tahansa takaisin maan päälle niin kuka? - No mä oon onneks niin onnekas, et mul ei oo ketään sellasta..
9.Esteet,Koulu,Maasto vai poolokenttä? - öö no poolokentäl on ihan kiva ratsastaa mut yleensä tietty reenaan kentällä ja sit kans hyyppärän maastot on tosi kivoi paitti et en viimekesänä uskaltanu ollenkaa mennä niille kukkuloille ku olin nähny siel jo kaks peräkkäsit kertaa käärmeit hyi XD
10.matikka vai kielet? - matikka
11.Paras lomamuistosi? - Varmaankin se Saksan matka oli aika iso ja ihana kokemus! :)

Ja sori mut en jaksa nyt haastaa enää ketää kun haastoin jo nois aikasemmissa haasteissa! Siinä oli sitten kaikki! Tulipahan ainakin nyt vastattua näihin viimein! ;)