Näytetään tekstit, joissa on tunniste maajoukkueleiri. Näytä kaikki tekstit

28. helmikuuta 2015
24. helmikuuta 2015
35. Maajoukkueleirillä ja muita kuulumisia
Heipparallaa taas! :) Oikeesti mun on mahdotonta keksiä nykyään otsikoita näihin, kun ei mitään sinällään ihmeellistä ole taas tapahtunut niin aina mun otsikot olisivat siis ihan samanlaisia "treeniä, treeniä" tyylisesti. Ja vaikka nyt on sujunutkin ihan hyvin niin olen sen verran taikauskoinen, etten halua hehkutellakkaan siitä tyylisesti "Nyt sujuu!" sillä muuten huomenna ei sitten kuitenkaan sujuisikaan.. *kopkop*
Meille kuuluu siis tällä hetkellä ihan hyvää! Ja niinkuin jo vihjasinkin, niin vihdoin tuntuu, että on taas alkanut mennä paremmin! Ei ehkä enää niitä pahimpia ongelmia ole ilmaantunut hetkeen ja olen saanut parempaa otetta taas Wollesta ja se on ollut nyt ajoittain tosi hyväkin! Niinä päivinä kun se on sellainen tosihyvä niin alkaa ihan hirrrveä kisahinku! Oispa jo kesä!! Mutta ilmoittauduttiin kyllä parin viikon päästä Tampereella järjestettäviin kansallisiin. Jännää! Pitkästä aikaa taas pitäisi takkia pistää päälle ja sunnata valkoisiin aitoihin! Onneksi ne eivät ole mitkään niin merkittävät kisat tai, että ei haluttais kiertää ihan kaikkia mahdollisia pippaloita tällä kaudella, että vaan ne tärkeimmät. Mennään siis Tampereellekkin lähinnä sen takia, että ne oisi sitten tän kevään ekat kisat, millä ei ole vielä merkitystä joukkuevalintoihin yms. Sillä ekat "kunnon" kisathan ovat huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna Future Cupin ensimmäinen osakilpailu sekä samalla pm/em -katsastuskisa Ypäjällä.
Mennään tampereella FEI junioreiden esiohjelma. Siellä olisi ollut myös kúr harjoitusluokka, mutta en usko, että saamme vielä siihen mennessä mun kúriä valmiiksi. Nää ekat koreokrafia säädöt vie aina niin kauan kun ensin sitä suunniteltiin pitkään, sitten ratsastin sen videolle ja kotona kävi ilmi aikaa ottaessa, että se olikin aivan liian pitkä. Noh nyt sitten jätin siitä pari kohtaa pois ja muokkasin vähän raviohjelmaa ja nyt pitäisi sitten kuvata ja kellottaa tämä vielä uudestaan. Musiikitkin on vielä vähän mietinnässä.
Oon huomannut, että nykyään kirjoitan aina juuri maajoukkuevalkkojen jälkeen! En tiedä miksi, onko sitten arjen kotitreenit liian tylsiä kirjoitettavaksi :D Mutta jotenkin tykkään kirjoittaa aina jostain treeneistä/kisoista, varsinkin silloin kun mulla on siihen ajankohtaisia kuvia laitettavana! En tykkää käyttää vanhoja kuvia moneen kertaan, jos ne eivät edes sinällään liity postaukseen. Kotona meistä ei ikinä kukaan otakkaan kuvia, sillä maneesi on aika hämärä eikä mulla ole edes kovin hyvää kameraa. Mutta leireillä aina löytyy joku joka suostuu tulemaan vähän kuvaamaan. :)
Mutta siis oltiin viikonloppuna maajoukkueleirillä Ypäjällä taas kerran! Leiri meni kyllä tosi hyvin ja Markokin vaikutti olevan tyytyväinen, että ollaan kehitytty nyt kuukauden sisällä ja oon saanut taas vähän enemmän touchia Wolleen. Hyvä juttu, että kehitystä on siis havaittavissa! (Y)
Tehtiin molempina päivinä aika paljon väistöjä ja sellaisia nopeita harjoitteita, että Wolle reagois nopeammin apuihin. Sehän sillä onkin se "heikkous" kun se saattaa vaan mennä ja näyttää, että menis lujaa jo ja eteen, mutta se silti tuntuu, että se vaan juoksee ja kun pyytää jotain niin reaktio on liian hidas. Eli se ei siis ole pohkeen edessä. Tää näkyy varsinkin käynnissä, missä se on taas hankala saada pohkeen eteen etten sitten taas itse aja sitä liikaa jolloin käynti menee passimaiseksi. Harjoiteltiin lauantaina ihan siis näitä perusharjoituksia ja lopuksi vähän henkkarin (FEI henkilökohtainen ohjelma junioreille) osia ja Wolle oli lauantain valkussa itseasiassa tosi hyvä!
Sunnnuntaina harjoiteltiin koko ohjelma läpi ja se oli ihan ok, mutta Wolle oli ehkä jo vähän väsy, eikä jaksanut oikein kantaa loppuun asti ihan niin hyvin kun oisin halunnut. Kuitenkin yritti tosi paljon ja oli oikeesti koko viikonlopun ihan tosi hyvä verrattuna vaikka viime leiriin, milloin se vähän protestoi vielä joihinkin juttuihin mitä siltä pyydettiin ja nyt poika meni niin nätisti! <3 Toivottavasti nyt pysyis tää hyvä putki ees vähän aikaa, kun meillä oli se syksy niin hankala... *kopkop*
Ainiin! Vaihdettiin muuten meiän traikku heppakuormikseen! Se ei ole mikään kovin iso kuorma-auto, mutta ihan riittävä meille. Sinne menee kaksi hevosta ja siinä on noin 4 hengen livingi, eli tosi kätsy kun on näitä pitkän viikonlopun kisoja niin ei tarvitse nukkua hotelleissa kun voi nukkua autossa kisapaikalla! Se on niiiin siisti! Ootan jo, että päästään kesällä yöpymään siinä! Laitan teille siitä sitten kuvaa kun ollaan ensiksi vähän siivottu ja pistetty sitä meille "kodikkaaksi" ;)
![]() |
| Wolle ainakin tykkäs autokyydistä :) |
Kiitos taas ihanista kuvista: Lotta Luomajärvi <3 (Oikeesti Lotta on ihan paras hevoskuvaaja! Saa meistä aina ihan parhaat ridakuvat! ;)
![]() |
| Nälkäisenä ja väsyneenä kotiin! |
Tunnisteet:
koulutreeniä,
kuvia,
maajoukkueleiri,
super,
valmennus,
Wolle
7. helmikuuta 2015
33. Treeniä, treeniä, treeniä
Heipähei taas!
Pieneltä tauolta palattua on ihan kiva tulla tännekkin päivittelemään kuulumisia. Musta ei oikein ole nyt kuulunut, kun on ollut koeviikkoa ja wanhojen tanssi juttuja ja oltiin itseasiassa vuodenvaihteessa pitkästä aikaa lomalla! Ah oli kyllä i-ha-naa, niin rentouttavaa ja stressitöntä. Sitä aurinkoa kaipais jo tännekkin, mutta ei, lunta sataa ja talvi vaan jatkuu ja jatkuu... Kuitenkin rentouttavan loman jälkeen oli ihan kiva palata kovasti ikävöityjen heppojenkin luokse <3 Niin kivaa ei ollut kuitenkaan kaikki tänne jääneet ongelmat, jotka seurasivat tietenkin heti kotiin palattuammekin. Nimittäin satulaongelma. Huh siis musta tuntuu, että ei päästy nyt syksyllä treenaamaan kovin pitkiä jaksoja ollenkaan kunnolla. Ensin Wolle oli alkusyksystä saikulla ja sitten kun sai alkaa ratsastamaan niin satula oli tietysti aivan epäsopivaks jäänyt, kun hevonenhan oli siinä saikun aikana vähän pyöristynyt, (mikä oli tarkoituskin tietty). Menin siinä sitten pari viikkoa pelkällä karvasatulalla kun se tuli niin kipeäksi siitä omasta satulasta. Kuitenkin ollaan nyt löydetty ja ostettu uus sopiva satula millä nyt ollaan päästy taas treenaamaan. Huh, onneksi.
Nyt kuitenkin niihin treenijuttuihin! Nyt kun on sopiva satula käytössä niin treenit jatkuu tietty! Siltä osaltakin oli aluksi vähän hankalaa, kun jos W sai mennä koko syksyn pitkänä ja ihan kevyesti hölkötellen niin eihän hän nyt yhtäkkiä mitään töitä halua tehdä kun helpommallakin pääsis! Eihän hän mikään tyhmä ole! Ollaan siis saatu tämä arkeen palaamisen alku vähän väitellä tästä töiden tekemisestä, mutta kyllä se siitä. Nyt on mennyt jo paremmin viimeisen kuukauden ajan *kopkop*.
Ollaan myös suunniteltu meidän tämän kauden uutta kúriä, kun teen uuden tälle kaudelle kun mun viime kauden kúr oli liian helppo, niin pitää vähän nostaa vaikeusastetta. Yhden tekemäni kúrin jo kellotimme, mutta ajaksi saimme yli 6min eli siis aivan liian pitkä! Kúrihän saa olla vain 4.30-5.00min joka on loppujenlopuksi aika lyhyt aika jos haluaa esittää muutamia liikkeitä useampaankin kertaan ja vielä sellaisessa järjestyksessä, että se näyttää edes fiksulta. Oon nyt suunnitellut uuden ja vähän lyhyemmän kúrin ja aijotaan se huomenna sitten kellottaa. Musiikkejakin on tässä etsitty koko talvi, mutta kun ei tunnu vain löytyvän.. Argh! Joko ei vain löydy mitään hyviä ja heti kun löytyy niin se onkin jo jollain muulla... Saa muuten ehdotella jos tiedätte mitään, kaikki ehdotukset käy!! :)
Kuvat toissa viikonlopun maajoukkueleiriltä. Kuvannut Karo Vuojolainen
Eipä mulla oikeestaan muuta erikoista. Treeneissä ollaan käyty taas säännöllisesti ja ne ovat sujuneet vähän vaihtelevasti, välillä huonommin ja välillä tosi hyvin. Mutta sitähän tää laji on. Kuitenkin tällähetkellä oon tosi motivoitunut ja ootan innolla kesää kun mulla on niiin kivoja suunnitelmia kesälle! Ei kuitenkaan vielä täysin varmoja. Mutta tietty jos heppa ja mä pysymme terveinä niin kaikki mahdolliset tulevat kisat tietysti!
Käykääpäs muuten tykkäämästä meidän Team HyvUran facebook sivuista! Sinne tulossa tulevaisuudessa nopeammin tiedotuksia ja kuvia tiimiläisten kuulumisista ja menestyksistä, kuin teamin blogiin. Pääset sivuille painamalla TÄSTÄ ! Kiitos tykkäyksestäsi jo etukäteen :)
Ja jos vielä haluat niin käy ihmeessä tykkäämässä myös näistä mun Suskinpuoti Ystävänpäivä -kuvakilpailuun lähettämistä kuvista tästä ja tästä! Kiitos :)
Ensi loppuviikko jääkin Wollen osalta vähän vähemmälle (sori wolle<3) kun mullahan on torstaina ja perjantaina kauan odotetut Wanhojen tanssit!! Vitsi sitä prinsessapäivää on odotettu! Nyt vaan toivon, että kaikki menis suunnitelmien mukaan, jotta välttyis turhan stressin, ja muistan tanssit tietty! ;)
ps. Oon vähän miettinyt, että tarvitsisin tälle blogille uutta banneria, mutta en itse osaa tehdä niin jos teistä joistain löytyy jotain näppärää bannerintekijää niin saa ihmeessä väsätä! Kaikki blogin kuvat käytössä! :)

10. joulukuuta 2014
32. Back in business
Heippa pitkästä aikaa! Näin alkuun pyydän taas anteeksi hiljaisuuteni täällä blogin puolella, aina mä lupaan päivitellä, mutta kuitenkin se vaan lipsuu... Tällä kertaa syy oli kuitenkin se, ettei mulla vaan ollut mitään postattavaa tai sitä intoa kirjoittaa. Kun Wolle oli saikulla, mulla ei ollut mitään kerrottavaa mistään treeneistä tai kisoista ja en niitä erikoispostauksiakaan sitten saanut aikaiseksi. Ja sitten kun W:llä sai alkaa taas treenaamaan se into blogiin oli jo laantunut, että ihan unohdin blogin kokonaan. Nyt kuitenkin sain lisä intoa postata teille, kun mulla on vähän matskua viime viikon treeneistä niin ajattelin tulla nyt päivittelemään, että missä mennään! :)
Eli Wollehan jäi siinä syyskuun lopulla sairaslomalle, minkä aikana sitä lääkittiin ja käytiin pitkillä kävelylenkeillä ja loppua kohden saikun viimeiset viikot sai jo ratsastaa kevyesti. Nyt viimeiset 5vk sillä on saanut alkaa ratsastaa normaalisti ja palata takaisin treeneihin. Kuitenkin ollaan edetty ihan pikkuhiljaa, ettei vaan tule mitään takapakkeja.
Wollella on nyt voinut kuitenkin treenata jo suht normaalisti - kuitenkin pitäen useita taukoja treenin aikana ja myös monia palautuspäiviä viikossa - ja se on ollut ajoittain paljon parempi kuin ikinä! Sairasloma teki tehtävänsä ja sen aikana myös mäkin motivaatiota etsiessä tajusin taas hieman jotain katselemalla muita taitavampia ratsastajia, sillä nyt tuntuu, että ratsastan ihan erilailla kuin ennen saikkua. W:kin tuntuu tosi hyvältä, kun tämän talven teemana on parantaa juuri sitä kokoamisastetta ja tuntumaa. Oon saanut mielestäni nyt paljon paremman otteen Wolleen ja oon alkanut kiinnittää paljon enemmän huomiota mun istuntaan nyt treeneissä, että miten tärkeessä asemassa se on, että puolipidätettä tehdessä ensinhän tulee istunta, vatsalihakset, jalan tuki ja sitten vasta viimeisenä kädellä tehtävät puolipidätteet ja näin kokoamiset tulee paljon helpommin! Wolle on muutenkin niin herkkä hevonen, ettei se tarvitse kovin rajuja apuja, vaan kuuntelee istuntaa itseasiassa yllättävän hyvin, en edes ennen ollut muistanut tätäkään kuinka iso vaikutus sillä oikeasti on, että sä istut juuri oikeassa kohdassa satulaa, polvet kulmassa jalat edessä ja että kaiken valmistelet aina ensin istunnalla. Ja myös se, että kun mä istun oikein siellä satulan takana ja pidän lyhyet ohjat ja käden edessä kevyenä, niin myös se on helpommin kevyt ettei itse vahingossakaan jää kantaa vaan hevonen kantaa itse itsensä. Ja jos alkaa vähääkään painaa niin antaa vahän kädellä myöden ja näyttää että mähän en sua kanna ja alapohke käskee etuosan nousta ryhdikkäämmäksi. Okei, saattaa kuulostaa tässä helpolta, mutta eihän se sitten käytönnössä aina onnistukkaan ;)
Nyt meillä on ollut oman kotivalmentajan 30min valmennuksia kerran viikossa ja ensi viikosta lähtien aletaan taas ottaa useammin se 30min viikossa, että päästäisiin taas kunnon treenikuvioihin harjoittelemalla useaan kertaan viikossa valmentajan silmän alla, mutta aluksi vain se puoli tuntia, että heppa jaksaa.
Ei olla tehty oikeastaan paljoakaan mitään liikkeitä vielä, enemmänkin sitä perusratsastusta, että heppa on kokoajan avuilla, aktiiviset takajalat alla ja juuri sitä istuntaa, mitä itseasiassa harjoiteltiin viimeksikin. Laukassa kun mun ylävartalo heiluu helposti tosi paljon, niin jo sillä, että yritän mahdollisimman hyvin pysyä takana satulassa ylävartalo suorassa tiivistämällä istunnan - mutta pitämällä kuitenkin alapohkeen valppaana, ettei siirry raville - niin kokoamiset tulee laukassakin jo paljon helpommin! Mutta kuitenkin pienissä pätkissä.
Tää video on viime viikolta. Eka valkku kanget päässä pitkästä aikaa ja W oli ihan super! ♥ Äiti ehti kuvata vaan noin 10min ihan valkun alusta, mutta kyllä siinäkin jo näkee, että tuossakin ajassa tapahtui jotain muutosta mun kaaliaivoissa ja meno näyttikin paljon paremmalta jo videon lopussa kuin alussa. :) En jaksanut alkaa leikkelemään tätä videota niin olkoon nyt ihan originaalina jos joku sen jaksaa katsoa kokonaan.
Nyt viime viikonloppuna la-su 6-7.12 oltiin maajoukkueleirillä ypäjällä. Oli ihan huippu kivaa taas ensinnäkin nähdä kaikkia kavereita ja olla muutenkin mukana treeneissä. Wolle oli molempina päivinä tosi hyvä nyt siihen nähden, että se oli koko alkusyksyn treenaamatta. Tehtiin aika paljon pienissä pätkissä kokoamisia ravissa ja laukassa ja pieniä lisäyksiä, mutta ennemmänkin eteen-kiinni tekniikalla, ettei pääse liian pitkäksi tai menemään liian lujaa, sillä vauhti ei korvaa laatua! Mutta tehtiin myös paljon sille helppoja ja mukavia asioita, jotta sille jäis hyvä ja onnistunnut mieli treenistä, kuten vaihtoja ja isoja teitä, ettei pistetty sitä liian koville. Wolle oli ihan intoa täynnä ja tuntuu, että se haluaisi niin kovasti tehdä koko ajan niin paljon enemmän kuin sen lihaskunto edes vielä sallii. Malttia malttia Wope ;) Mutta hyvä vaan, että on intoa! Marko myös kehui, että oli tosi positiivinen nähdessään sen, että on ihan hyvällä mallilla tästä treenitauosta huolimatta. :)
Jouduin tekemään välillä itseasiassa yllättävän paljon, joka varmasti näkyykin tossa videolla, varsinkin kaikissa siirtymisissä. Mutta sitten kun Wolle vahvistuu ja jaksaa taas koota paremmin niin ei oo sitten tommosta touhuumista noi kaikki siirtymiset niin paljon. Tai että siltähän sen pitäisi näyttää, ettei tekis mitään. Tässä nyt opetellaan katsokaas, joten älkää vetäkö niitä nutturoita liian tiukalle! ;) Harvoin itseasiassa olen edes näyttänyt näin pitkiä otteita meidän treeneistä. Varsinkin kun tuo eka video on ihan leikkaamaton, mutta tätä mun täytyi vähän leikellä kun olis ollu muuten ollut liian pitkä. Tähän videoon laitoin myös musiikin taustalle, kun mulla oli korvanappi niin ei siellä ois kuitenkaan kuulunut valmentajan ohjeita.
Kuvat ja videot leiriltä ottannut Laura Kock! Kiitos vielä :*
Tässä nyt ainakin videoita vielä seuraavienkin postausten edestä, sillä niin kauan näiden lataamisissa kestää ettei viittis ihan joka kerta. Eivaan, aina tietty jos saan jonkun kuvaamaan ja aijon kirjoittaa postausta niin yritän aina laittaa tännekkin sitten vähän näytille,ettei tule ihan pelkkää tekstiä.
Mutta tästä me nyt jatketaan Wollen kanssa treenejä pikku hiljaa. Ja siis sitähän me nyt juuri tarvitaan - treeniä. Kun jäi niin monta viikkoa tosta alku syksystä meiltä pois. Kirjoittelen taas heti seuraavan kerran kun ehdin, tai mulla on jotain erityistä kerrottavaa. Joten moikka, ja jos en ennen joulua enää postaa niin hyvää joulua kaikille ihanille lukijoille! ♥ Tai ainakin hyvää joulunodotusta ;)!
| Kuvat viikonlopun leiriltä |

| Karo ja Seppo :) |
| Eikös Wopen peppu näytäkkin jo vähän pyöreämmältä ;) |

video,
Wolle
2. huhtikuuta 2014
22. Keväisiä kuulumisia
Moikka taas! Taisinkin mennä jo viime postauksessa lupailemaan, että nyt alan aktiivisemmaksi, mutta kuinkas kävikään! On tässä ollut koeviikkoa ja muita töitä, ja tietty kiireitä näitten heppa menojen kanssa, ettei ole vain yksinkertaisesti ehtinyt... Tällä välillä viime kerrasta on taas tapahtunut kaikenlaista, joten pitäisi alkaa nyt kertomaan mitäs tällä välillä on tapahtunutkaan. Mistäs sitä alottaisi...
Viime postauksen lopuksihan intoilin tulevia 16.3. järjestettäviä Vihdin harjoituskilpailuja, missä startattaisiin Wollen kanssa meidän ensimmäinen Va B rata. Sinne siis mentiin, vaikka yöllä oli satanutkin yhtäkkiä paljon lunta ja tullut pakkasta, niin kentällä ei voinut verrytellä ja maneesissa oli vain noin 20min ryhmäverkka. Päätin siis aamulla verrytellä Wollen kotona. Wolle oli jo kotona itseasiassa tosi hyvä! Toivoin vain, että sama tatsi pysyisi sitten siellä Vihdissä. Kun saavuttiin Vihtiin laitettiin se reippaasti karsinassa kuntoon ja sen jälkeen heti kävelemään ja verkkaamaan. Tein verkassa vain kaikki radan osat läpi ja olin itseasiassa tosi tyytyväinen kuinka hyvä Wolle olikaan! Ihan hyvin läpi, eikä näyttänyt kieltä ulkona, ainakaan paljon. Halusin vain tulla hakemaan siistin ja tasaisen radan, ettei se temppuile tai, että ylipäätään päästään ratsastamaan rata läpi ilman suurempia rikkeitä. Ja tässä onnistuttiinkin! Olihan radassa tietty monia monia pieniä virheitä, jotka oli ennemminkin valmistelemattomuus virheitä ja tietty sitä lisähiontaa kaikkiin liikkeisiin, taisin nyt mennä sen radan vähän sillain vain "ratana läpi" etten sitten keskittynyt niihin yksityiskohtiin niin paljon.Wolle oli myös vähän pitkä ehkä ja pitää saada myös enemmän aktiivisuutta takaosalle ja etuosaa ylös, ettei jää painamaan alas niinkuin välillä. Pisteskaala taisi olla 4-7 ja se 4 tuli tuosta valmistelemattomasta takarista vasemmalle. Saatiin myös lisätystä käynnistä 5, joten kotiläksyksi selvästi jäi harjoitella lisää käyntiä. Siihen ei ollakkaan hirveästi nyt puututtu, kun ei ollenkaan olla tajuttu, että se oisi noin heikko askellaji W:llä (tai sitten kuski ei vain osaa ratsastaa hyvää käyntiä). Olin kuitenkin tosi tyytyväinen, meidän eka Va B startti! Eikä mikä tahansa, vaan näitä ratoja, mitä tullaan tänä kesänä kilpailemaan eli tämä oli se FEI junioreiden joukkueohjelma. Laskin myös prossat itse kotona ja niitä tuli 63.9% eli ei mitkään super hyvät pisteet, mutta ihan riittävät nyt näin ekaksi startiksi. ;)
Ja jos se rata kiinnostaa niin...
Näitten rataharkkojen jälkeen jatkettiin ihan normaali kotitreeneissä vähän vaihtelevin fiiliksin. Välillä onnistui super, mutta joinakin päivinä ei ollenkaan. Kamalalla vaivalla ja kiireellä väsäiltiin meidän kúriä seuraavaa leiriä varten. Koreografia piti miettiä tarkkaan ja kellottaa varmaan 100 kertaa, kunnes saisi edes jonkun sopivan ajan ja sitten videoida se, jotta saisi laitettua siihen ohjelmaan sopivat musiikit. On tää kyllä vaikeeta! Kuitenkin hienoin juttu tässä välissä oli taas, että takatalvi suli ja ollaan päästy taas nauttimaan keväästä! Oon ainakin nyt molemmilla hepoilla käynyt vähän enemmän(pari kertaa) maastoilemassa kuin talvella, kun nyt ehtii vielä arkisin koulun jälkeen, ennen kuin tulee pimeää. Tompalla hauskinta ovat ehdottomasti kunnon laukkamaastot, missä voi päästää ponin menemään vain niin kovaa kuin pääsee ja se on niin hauska, kun T on ihan tohkeissaan menemässä "niin lujaa" mutta oikeasti se ei mene edes kovin lujaa... voi pikkusta :D Wollen kanssa oon käynyt tähän asti vain kävelemässä maastossa, jos oon yksin.
Hypätään sitten seuraavaan isompaan tapahtumaan, elikkä viime viikonloppuna 29-30.3. Ypäjällä järjestettyyn maajoukkue leiriin, missä oli aiheena tämä oma kúr ohjelma ja ensimmäisiin future cupin osakilpailuihin valmistautuminen.
Tätini toi meidän leirille omien vanhempieni ollessa matkalla. Leiri alkoi psykologi Mia Stellbergin luennolla, joka oli valmennettaville. Siellä kerrottiin paljon monia seikkoja ihan näistä henkisistä puolista tässä valmentautumisessa ja kilpailemisessa, mitä ei ennen ole tullut ajatelleeksi. Luennon lopuksi esiteltiin vielä uusi maajoukkuejohtaja. Sen jälkeen Mia piti myös luennon vanhemmille, sillä välin kun meillä oli urheilua, tai itseasiassa kuntotestit!
Vähän ajan päästä alkoi valmennukset. Mentiin siis kaikki lauantaina omat kúr ohjelmamme Markolle. Wolle ei ollut mikään kovin hyvä lauantaina, tai oikeastaan koko viikonloppuna. Ei kovin hyvin läpi ja mitä nyt vähän temppuilikin, kun itse verkkasin. En ollut ehtinyt ratsastaa omaa kur ohjelmaa läpi musiikkien kanssa ennen leiriä kuin kerran, minkä takia en oikein tunne musiikkeja vielä. Aluksi olin vähän jäljessä ja sitten aloin kiiruhtaa ja koko loppu kurin olinkin liian edellä.äsh. Marko kuitenkin sanoi, että koreografia ja musiikit olivat ihan kivat ja oli muutenkin positiivisesti yllättynyt viime kertaan nähden. :)
Loppuillan vaan hoidin ja ruokin heppaa, kattelin muitten valkkuja ja illalla mentiin Uksan kanssa Idalle yöksi. :)
| Ypäjältä 29.3.2014 |
Viime postauksen lopuksihan intoilin tulevia 16.3. järjestettäviä Vihdin harjoituskilpailuja, missä startattaisiin Wollen kanssa meidän ensimmäinen Va B rata. Sinne siis mentiin, vaikka yöllä oli satanutkin yhtäkkiä paljon lunta ja tullut pakkasta, niin kentällä ei voinut verrytellä ja maneesissa oli vain noin 20min ryhmäverkka. Päätin siis aamulla verrytellä Wollen kotona. Wolle oli jo kotona itseasiassa tosi hyvä! Toivoin vain, että sama tatsi pysyisi sitten siellä Vihdissä. Kun saavuttiin Vihtiin laitettiin se reippaasti karsinassa kuntoon ja sen jälkeen heti kävelemään ja verkkaamaan. Tein verkassa vain kaikki radan osat läpi ja olin itseasiassa tosi tyytyväinen kuinka hyvä Wolle olikaan! Ihan hyvin läpi, eikä näyttänyt kieltä ulkona, ainakaan paljon. Halusin vain tulla hakemaan siistin ja tasaisen radan, ettei se temppuile tai, että ylipäätään päästään ratsastamaan rata läpi ilman suurempia rikkeitä. Ja tässä onnistuttiinkin! Olihan radassa tietty monia monia pieniä virheitä, jotka oli ennemminkin valmistelemattomuus virheitä ja tietty sitä lisähiontaa kaikkiin liikkeisiin, taisin nyt mennä sen radan vähän sillain vain "ratana läpi" etten sitten keskittynyt niihin yksityiskohtiin niin paljon.Wolle oli myös vähän pitkä ehkä ja pitää saada myös enemmän aktiivisuutta takaosalle ja etuosaa ylös, ettei jää painamaan alas niinkuin välillä. Pisteskaala taisi olla 4-7 ja se 4 tuli tuosta valmistelemattomasta takarista vasemmalle. Saatiin myös lisätystä käynnistä 5, joten kotiläksyksi selvästi jäi harjoitella lisää käyntiä. Siihen ei ollakkaan hirveästi nyt puututtu, kun ei ollenkaan olla tajuttu, että se oisi noin heikko askellaji W:llä (tai sitten kuski ei vain osaa ratsastaa hyvää käyntiä). Olin kuitenkin tosi tyytyväinen, meidän eka Va B startti! Eikä mikä tahansa, vaan näitä ratoja, mitä tullaan tänä kesänä kilpailemaan eli tämä oli se FEI junioreiden joukkueohjelma. Laskin myös prossat itse kotona ja niitä tuli 63.9% eli ei mitkään super hyvät pisteet, mutta ihan riittävät nyt näin ekaksi startiksi. ;)
Ja jos se rata kiinnostaa niin...
Näitten rataharkkojen jälkeen jatkettiin ihan normaali kotitreeneissä vähän vaihtelevin fiiliksin. Välillä onnistui super, mutta joinakin päivinä ei ollenkaan. Kamalalla vaivalla ja kiireellä väsäiltiin meidän kúriä seuraavaa leiriä varten. Koreografia piti miettiä tarkkaan ja kellottaa varmaan 100 kertaa, kunnes saisi edes jonkun sopivan ajan ja sitten videoida se, jotta saisi laitettua siihen ohjelmaan sopivat musiikit. On tää kyllä vaikeeta! Kuitenkin hienoin juttu tässä välissä oli taas, että takatalvi suli ja ollaan päästy taas nauttimaan keväästä! Oon ainakin nyt molemmilla hepoilla käynyt vähän enemmän
| Käytiin myös Veeran kanssa ottamassa heti lumien sulattua pari kuvaa Tompan kanssa pellolla..:) |
Hypätään sitten seuraavaan isompaan tapahtumaan, elikkä viime viikonloppuna 29-30.3. Ypäjällä järjestettyyn maajoukkue leiriin, missä oli aiheena tämä oma kúr ohjelma ja ensimmäisiin future cupin osakilpailuihin valmistautuminen.
Tätini toi meidän leirille omien vanhempieni ollessa matkalla. Leiri alkoi psykologi Mia Stellbergin luennolla, joka oli valmennettaville. Siellä kerrottiin paljon monia seikkoja ihan näistä henkisistä puolista tässä valmentautumisessa ja kilpailemisessa, mitä ei ennen ole tullut ajatelleeksi. Luennon lopuksi esiteltiin vielä uusi maajoukkuejohtaja. Sen jälkeen Mia piti myös luennon vanhemmille, sillä välin kun meillä oli urheilua, tai itseasiassa kuntotestit!
Loppuillan vaan hoidin ja ruokin heppaa, kattelin muitten valkkuja ja illalla mentiin Uksan kanssa Idalle yöksi. :)
| "Kummipoika" Topi ♥ |
Sunnuntaina noin 5-6h yöunien jäljiltä täytyikin mennä ruokkimaan heppa ja itsekkin syömään aamupalaa, sillä kaikilla oli klo 9 aamula vetcheck harjoittelu. Piti siis olla kypärä päässä, lenkkari jalassa ja hevosella nivelsuitset päässä ja tehdä niinkuin oikeassa kilpailujen vetcheckissä tehdään + jättää hevosen passi siihen tarkistettavaksi. Itse kuitenkin tiesin jo mitä vetcheckissä tehdään, sillä viime vuonna esim. SM kilpailuissa ja finnderbyssä oli vetcheck, joten oon jo käynyt niissä ponin kanssa. Wolle käyttäytyi onneksi tosi nätisti ja juoksi hyvin. Sen jälkeen alkoivatin jo ratojen ratsastamiset. Eli sunnuntaina kaikki ratsastivat omat kurinsä tuomarille, joka arvosteli ne kuin oikeassa kilpailussa ja antaa vielä lopuksi suullisen palautteen, mitä korjattavaa ja mitä hyvää.
Wolle oli verkassa ihan ok, aika samanlainen kuin edellisenä päivänä. Ratakaan ei mennyt mitenkään erityisen hyvin. Musiikki oli tosi hiljalla ja mulla oli jäänyt verkasta korvanappi korvaan, joten en edes kunnolla kuullut musiikkia. Ja taas samalla lailla kuin eilen, olin alkumusiikista vähän jäljessä ja hirveässä hädässä lähdin kiirehtimään ja yhtäkkiä olinkin taas koko loppu radan liian edellä. Sain kuitenkin radasta ja ratsastuksesta paljon palautetta, mitkä täytyy nyt käyttää hyödyksi. Esim, ravi oli aika kiireistä ja koottu käynti ei ollut kovin hyvää, joten sitä täytyy harjoitella nyt päivittäin maapuomien avulla. Sain myös neuvoksi alkaa kokeilemaan erilaisia kankikuolaimia, jos se mahdollisesti auttaisi tähän kielen roikottamis ongelmaan, löytämällä sopivamman kangen. Pisteskaala oli tuomaripaperissa 5-7.5 ja suurinosa siis sitä 6.5 ja 7 ja se 5 tuli kootusta käynnistä. Siinä tilanteessa, kun kuulin palautteen, se kaikki informaatio ja kaikki parantamiskeinot tulivat niin nopeasti, että tuntui et siinä kurissä ei ollut mitään hyvää. Vaikka tietty sehän se idea tässä oli, että saa palautetta, jotta voi ratsastaa vielä paremman kurin paremmin ja paremmin. Ja pisteet laskettuani olin saanut kuitenkin teknisiä 66% ja taiteellisia 68% eli ei nyt mitenkään huonosti silläkään ratsastuksella! ;)
![]() |
| vaaihto.. |
![]() |
| lisättyä laukkaa |
![]() |
| ja vielä lopputervehdykseen lisätyllä ravilla ;) |
| vain turpa mahtui kuvaan |
Tämän jälkeen loppuverryttelin hepan ja sitten lähdettiinkin aikapian ajamaan kotiinpäin, sillä pari koetta oli vielä edessä ja luettavaa paljon.
| Tää ketjuriimu on muuten ihan sikahyvä! Ei oo enää ollut miltei ollenkaan ongelmia lastatessa ;) |
Nyt ei ole sen kummoisia leirin jälkeen tapahtunutkaan. Maanantaina Wollella oli lepopäivä, tiistaina mulla oli valkku ja tänään Wollella oli ratsutus ja lopuksi mäkin menin vähän ja W oli muuten ihan super hyvä!
Kävin myös tänään moikkaamassa yhtä vanhaa tuttua eli siis Mantaa! ♥ Miten ihana aina onkin käydä moikkaamassa tätä ihanaa tammaa! Itseasiassa mä ratsastin sillä ja se oli ihan kiva ;) Kesti kyllä hetken, että löytää taas ne nappulat, miten tätä ponia taas ratsastettiinkaan. Niin vastakohta se oikeasti Wollen kanssa on, eikä siis mikään helppokaan! Huh kuskihan joutu ihan hommiin! Kaikki kuvat ©Krista, kiitti vielä! ♥

| huii! Aina yhtä jännää ylittää pieni kavaletti mantan mielestä ;) |
![]() |
| pus ♥ |
Tähän ei jää nämä kiireiset ajat ei! Tänä viikonloppunakin pitäisi tampereen suuntaan keritä nimittäin lauantaina tampereen hevosmessuille! Enhän mä periaatteessa mitään tarvitsisi, mutta kun kerran se lippu sen hippoksen mukana tuli niin onhan se aina kivaa mennä vähän kattelemaan.. ;) Ja sitten seuraavalla viikolla alkaakin perjantaina jo kolmipäiväiset kilpailut eli tän kevään ensimmäiset pm-katsastus kilpailut ja samalla future cupin eka osakilpailu. Iik jännää jännää! Meidän ekat _kunnon_ kisat sitten! Nyt vaan treeniä ja toivotaan parasta ensi viikonlopulle.
Nähdään taas! :)
Tunnisteet:
iPhone,
koulukisa,
koulutreeniä,
kuvia,
maajoukkueleiri,
super,
valmennus,
video,
Wolle
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)