16. kesäkuuta 2014

26. Finnderby ja SM


Moikka taas! Hetki on taas vierähtänyt viime kerrasta kun kirjoitin. Luulin, että nyt kesälomalla mulla ois enemmän aikaa kirjoittaa tänne blogiin, mutta ei! Kesätöissä menee jo puolet päivästä, sitten tallilla loppuilta ja kisoissa viikonloput. Nyt meillä on kuitenkin parit tärkeät kisat takana, joista toiset onnistuivat erittäin hyvin ja toiset eivät taas ollenkaan hyvin, sekä mulla on aivan huikeita uutisia!! Varoitus: Tulossa pitkä postaus, jaksathan lukea alas asti? ;) 

Oltiin Wollen kanssa toissaviikolla Ypäjällä 4-6.6 meidän ekoissa kansainvälisissä kilpailuissamme Finnderbyssä, jotka oli samalla viimeiset PM/EM -katsastusluokat ennen joukkuevalintoja. Koko finnderby oli todella onnistunut: säät suosi, oli rento ja mukava meininki, hyvää seuraa, sekä meillä meni Wollen kanssa tosi hyvin! 

Olin suunnitellut kaiken tarkkaan. Saavuttiin Ypäjälle jo keskiviikkona ja kävin ratsastamassa Wollen kevyesti juhlakentällä, jotta paikka tulisi jo ennen seuraavan päivän starttia tutuksi ja tilanne olisi mahdollisimman rento ja mukava. Illalla oli vielä vetcheck.

Kaikki tämän postauksen ratsastus kuvat ©Lotta Luomajärvi, ellei erikseen mainita! Kiitos vielä ♥

Ida letittämässä Wollea. Kiitos vielä leteistä Idu ♥


Tytyt ♥

©Susanne Luomajärvi

©Susanne Luomajärvi


Wolle ja ponit ♥ vas-> mä ja Wolle, Lotta ja Martta, Uksa ja Arska. ©Susanne Luomajärvi

Torstai aamuna kävimme yhdessä Karon ja Sepon kanssa vielä juhlakentällä kävelemässä ja vähän keventelemässä, jotta hepat sais vähän vertyä karsinassa seisoskelun sijaan, sekä katseltiin muita luokkia ja muutenvain hengailtiin derbyalueella, kun omat startit oli vasta iltapäivällä.

Karo ja Seppo aamulla juhlakentällä. Karo kertaamassa rataa.


Kartsini mun♥ ©Daniela Therman

Tostain ratana oli tuttu FEI junioreiden joukkueohjelma. Rata meni ihan ok, monia pieniä virheitä, muttei mitään isompia rikkoja, sekä W ei ollut ihan niin hyvin läpi kuin ois voinut olla. Tuomareiden pisteskaalassa oli vähän eroja, sillä venäläinen tuomari esimerkiksi antoi meille 58% ja korkeimmillaan ruotsalainen tuomari antoi meille 70% ?! Noh.. tämähän on arvostelua laji, ja kun on 5 tuomaria niin on monta eri näkemystä. Mutta kun pisteet laskettiin yhteen saatiin 65.08% ,jotka riittivät lopulta neljänteen sijaan! Omasta mielestäni rata ei todellakaan ollut 58% arvoinen eikä kyllä ihan 70% arvoinenkaan, että tuo yhteistulos vastasi aikahyvin sitä, mitä oisin siitä itsekkin antanut, joten olin tietty tyytyväinen ja niin onnellinen, vihdoin taas sujui! ♥♥ 








©Melinda Ignatius

©Melinda Ignatius

©Melinda Ignatius

©Melinda Ignatius

©Melinda Ignatius
Palkkareihin saapuminen pintelit tietty jalas ja Uksa groomina ♥


Karolle ja Sepolle ykkös sija!






Vähän torstai illan viettoa tyttöjen kanssa ;) vas. mä, Uksa, Ida, Lotta, Karo ♥

Perjantaina aamulla satoi kaatamalla, joten suoritettiin aamukävelyt ja verryttelyt haimihallissa. Vähän myöhemmin päivällä  derbykentät taas kutsuivat.

Haimissa aamukävelyllä

Saksaveljekset tapas ♥
Nutturan tekoa

Perjantaina ratana oli FEI henkilökohtainen ohjelma junioreille jonka olin mennyt viimeksi huhtikussa Ypäjällä. Verryttelyssä meidän piti vähän herätellä Wollea, jotta saisin sen paremmin pohkeen eteen. Radalla Wolle oli paljon parempi ratsastaa kuin edellisenä päivänä! Rata oli muutenkin paljon tasaisempi, ei mitään isoja rikkoja. Ainut mikä jäi ärsyttämään, oli, että melkein unohdin yhden käynninkauttavaihdon, joka saattoi sitten maksaa meidän voiton! Käynninkauttavaihto tuli siis keskilinjalla ja laukkasin ihan tyynesti reilusti keskilinjan ohi, kunnes muistin kys. kohdan ja tietysti käänsin liian myöhään, enkä ehtinyt ollenkaan valmistella ja käynninkauttavaihto tulikin ravin kautta ja tietty huono tie laskivat sen kohdan numeroita. Muuten olin erittäin tyytyväinen rataan ja hevoseen, Wolle oli hyvin avuilla, eikä tehnyt mitään tuhmia. ;) Prosentteja tästä radasta saatiinkin 68.5 ja se toi meille luokassa 2. sijan! Jee! ♥














mun tukitytöt ♥

Palkkareita ootellessa

vas. mä ja Wolle, Laura ja Tirri, Miika ja Ansku


2.sija ♥





Wolle söi mun molemmat ruusut XD

Finnderbyssä oli taas jälleen huippukivaa niinkuin viime vuonnakin ja olin niin onnellinen kun taas onnistuttiin! Rikkeettömiä ratoja tultiin hakemaan ja ne saatiin ja sillä pääsi jo pitkälle! Jotain maagista tossa Ypäjässä on kun siellä meillä on mennyt aina hyvin... ;)

Saman viikonlopun vietin kaverillani Uksalla ja kaiken sen ohessa mitä teimme, kerkesimme käymään myös Uksan tallilla ja sain ratsastaa Uksan hienolla Arska ponilla! Vautsi! Varmaan hienoin poni mitä olen ikinä ratsastanut ja vielä niin kiltti! ♥ Enhän mä kuin kevyesti mennyt, mutta silti tuntu jo kyllä heti vatsalihaksissa se ravissa istuminen ;)


Uksan super poni!! hahaa shamshield ei vaan sovi mulle.. XD

Hypätään sitten viime viikonloppuna 13-15.6. Tampereella järjestettyihin kouluratsastuksen SM kisoihin, missä kaikki kouluratsastuksen ikäluokat kilpailivat suomenmestaruuksista ja me luonnollisesti Wollen kanssa kilpailtiin junioreissa. Junioreilla oli lauantaina 1.osakilpailu, missä mentiin joukkueohjelma ja sen luokan tuloksista 12 parasta pääsi seuraavan päivän finaaliin ratsastamaan oman kúr ohjelmansa ja taistelemaan mitaleista. Loput kilpailivat b-finaalissa (lohdutusfinaalissa) ratsastaen Junioreiden esiohjelman.

 Koko edellisen viikon meillä oli kotitreenit sujuneet todella hyvin, joten en ottanut paineita, etteikö päästäisi seuraavan päivän finaaliin, mutta kuinkas kävikään...

Saavuttiin paikan päälle jo perjantaina ja ilma oli suoraan sanottuna surkea. Vettä satoi ja jabakäytävät oli pelkkää kuravelliä sekä jabassa oli jopa sisällä lätäköitä. No, eikun vaan hiekkaa ja turvetta runsaasti päälle. Aluksi vähän pelkäsimme mitenköhän Wollen uskaltaa jättää jabaan yöksi kun sen silmät vaan pyöri päässä ja oli muutenkin tosi rauhaton. Onkohan koskaan ennen ollut jabassa? Kuitenkin kun olin sen lyhyesti käynyt maneesissa keventämässä se oli onneksi heti paljon rauhallisempi ja jäi tyytyväisenä jabaansa mussuttamaan heiniään.

Tein letit jo kotona ennen lähtöä



Lauantai aamuna kävin kävelyttämässä Wollea jo 7 aikaan aamulla, sillä siinä yhteydessä oli myös vetcheck. Myöhemmin puin omat kisavaatteet päälle ja olikin jo aika mennä verryttelemään päivän luokkaa varten. Perjantain ja lauantain sm-radat oli siirretty maneesiin, sillä sateen vuoksi kentän pohja ei ollut sopivassa kunnossa, mutta se ei meitä sinänsä haitannut. 
Aluksi verrytellessä Wolle oli aika kuuma ja jännittynyt, mutta rentoutui onneksi. Seuraava vaihe olikin saada se pysymään rentona, mutta saamaan nopeaksi. Marko auttoi mua taas verkassa ja Wolle oli itseasiassa ihan kiva. Rataa kiertäessäkin Wolle oli vielä ihan kivan tuntuinen. Tulin myös ennen rataa keskilinjan pariin kertaan varmuuden vuoksi, koska sillä on usein ollut tapana ennakoida loppupysähdystä vähän keskilinjalla. Kun tuomari vihelsi pilliin ja rata alkoi, tulin keskilinjalle ja yhtäkkiä Wolle ennakoi sen alkupysähdyksenkin. Veti vaan liinat kiinni pari metriä ennen kuin olin edes alkamassa valmistelemaan pysähdystä niin töks vaan. Noh. se oli vain yksi kohta, joten ei huolta rata jatkuu. Wolle jäi pysähdyksen jälkeen koko loppu radaksi vain aika pahasti pohkeen taakse, jolloin se myös painui helposti vähän luotiviivan taakse mistä tuli myös vähän miinusta. Rata jatkui ihan kivasti, laukkaohjelmasta saatiin myös seiskoja ja pari kasiakin! Mutta yhtäkkiä vasemman laukkasulun jälkeen keskilinjan kohdalla W veti vain liinat kii. Olin ihan, että mitä ihmettä?? Ei se nyt _ikinä_ ole kesken radaa tuolla tavalla stoppaillut?? Sain sen kyllä liikkeelle, mutta tietty siitä kohdasta pisteet laskivat ihan hirveästi ja tietty tuollaisenkin takia kuuliaisuuteenkaan ei voi tulla kuin korkeintaan 5. Rata jatkui ihan okei, mutta taas keskihalkaisijalle käännettyäni Wolle vaan pysähtyi siihen paikkaan enkä tietenkään voinut enää oikein lähteä taas liikkeelle ja tehdä toista pysähdystä, joten annoin vain lopputervehdyksen ja kävelin pois radalta. Tietty siitäkin kohdasta tuli sitten 4 -2, sillä pys. oli väärässä kohdassa ja vielä nämä jokaiselta viideltä tuomarilta laskivat ihan sikana pisteitä. Olin ihan ihmeissäni ja niiin vihainen Wollelle tuon radan jälkeen, eihän se ikinä ole noin tehnyt?










©Karo Vuojolainen

©Karo Vuojolainen

©Karo Vuojolainen

©Karo Vuojolainen

©Karo Vuojolainen

©Karo Vuojolainen

©Karo Vuojolainen

©Karo Vuojolainen

©Karo Vuojolainen

©Karo Vuojolainen

Loppuverkkojen jälkeen vein Wollen takaisin jabaan ja riisuin siltä kamat. Yhtäkkiä mulla tuli mieleen, että itseasiassa juuri ennen rataa kun olin verkassa tehnyt peruutuksen Wolle oli tehnyt jonkun hassun liikkeen, luultavasti astunut toisella takajalalla toisen kengän päälle? Ja sen jälkeen ravatessa kuului pieni kolina, mutta ajattelin varmaan kuulleeni väärin ja sitten pitikin jo ratsastaa radalle ja keskittyä siihen ratsastamiseen. Puhdistin sitten jabassa kaviot ja huomasin, että vasen takakenkä oli melkein irti - vain yhdellä naulalla kiinni ja muut naulat oli vinksinvonksin tai pudonneet. Onneksi paikalla oli kengittäjä, jolle soitettiin pikimmiten ottamaan kenkä irti ja lyömään se takaisin kiinni. En sitten tiedä johtuiko W:n stoppailut osaksi tästä kengästä vai mistä, sillä ei se sitä kuitenkaan millään tavalla arkonut tai mitään. Prosentteja radasta saatiin 61.8 ja pisteet jäivät juuri niitten tottelemattomuus kohtien takia alhaisiksi. Ärsytti kyllä ihan sika paljon, sillä näillä prosenteilla oltiin lopulta 15. eikä päästy seuraavan päivän finaaliin ratsastamaan meidän kúriä... Osallistuin kuitenkin seuraavan päivän lohdutusfinaaliin, jotta saisin ratsastettua edes jonkun radan tämän huonosti menneen radan jälkeen. Ratana oli esiohjelma mitä en ollut mennyt koskaan ennen, mutta se oli sitten illalla opeteltava.

Loppupäivä menikin ponien kúrejä katsellessa ja heitä tsempatessa. Niiin taitavasti ponityttöset menivätkin, niin hienoja ohjelmia kaikilla ja niin ihania musiikkeja! Niin hienosti Idakin ratsasti kullalle, vautsivau! ♥

Ida pääsi sopivasti sateen aikaan saamaan kuralammikkoon kultakylpyyn! ;) ©Susanne Luomajärvi

©Susanne Luomajärvi


Mitallitytöt♥ Idalle kultaa ja Uksalle pronssia! ©Susanne Luomajärvi

©Susanne Luomajärvi

Topi!!

ja Wolle..

..♥

Ponien jälkeen katsottiin vielä nuoret ja sen jälkeen kävinkin vielä keventämässä Wollea kentällä, sillä sunnuntain kaikki radat ratsastettiin siellä.

Sunnuntaina meillä vuorossa oli b-finaali. Olin asennoitunut tähän ehkä vähän huonosti, että sehän on "vain" lohdutusfinaali ja se näkyi ratsastuksessani. Tavoitteena oli ratsastaa Wolle niin hyvin pohkeen eteen, ettei se ainakaan taas stoppaisi ja niin kävi. Wolle ei edes hidastellut keskilinjoilla vaan pysyi paremmin pohkeen edessä. Kaikki muu olikin sitten pielessä, ratsastin koko radan vähän hutasten ja meillä tuli monia pikkurikkoja, jotka laskivat paljon pisteitä. Mutta positiivista tässä on, että ne oli _mun_ virheitä! Kuitenkin edellisnä päivänä se ois ollut ihan sama oisko mulla ollut se pohke esim. 5cm edessä tai taaempana, se ois silti saattanut stopata, ettei se ollut siitä kiinni. Radasta saatiin 63.8% ja tulos toi meille luokassa toisen sijan. Jee! Edes yksi ruusuke tästäkin viikonlopusta kuitenkin tarttui mukaan.




Luokkani oli niin aikaisin, että ehdin laittaa Wollen hyvin pois ja katsoa ja tsempata loppupäivän muita junioreita heidän mitalitaisteluissaan. Kyllähän se aika paljon harmitti, kun oisin itse voinut olla siellä myös muitten kilpakumppaneitteni joukossa ratsastamassa omaa kúr ohjelmaani, mutta en itseasiassa koskaan ollut saanut tilaisuutta seurata heidän ratojaan katsomosta, joten nyt sekin tuli koettua. Niin hienosti tytöt ratsastikin ja voi että! Meidän pikku Kartsi näytti niin ammattilaiselta ja ihan prolta frakki päällä ja mun kypärä päässä vielä piste i:n päällä! ;) Karo ja Seppo menivät kyllä niiin hienosti ja tulivat luokassa toisiksi ja voittivat suomenmestaruus pronssia! Vautsi vau mun pikku Kartsi ♥♥!



vas. Seppo,mä, Karo, Uksa, Ida, Lotta ♥ ©Susanne Luomajärvi

©Susanne Luomajärvi

©Susanne Luomajärvi

©Susanne Luomajärvi

♥ ©Susanne Luomajärvi

Nämä kisat oli varmaan tunnerikkaimmat kisat ikinä! Itkettiin, naurettin, iloittiin... Ja vaikkei omista radoista kovin hyvä fiilis jäänytkään, sentään seura oli mitä parhain! ♥ Kiitos kaikille mukana olleille sekä onnea ihan mielettömästi vielä muillekkin mitalisteille!♥

Ainiin ja niihin huikeisiin uutisiin! Finnderbyn jälkeen kerrottiin, että meidät valittiin Wollen kanssa maajoukkueeseen edustamaan suomea pohjoismaisiin mestaruuksiin Norjaan, sekä Euroopan mestaruuksiin pohjois-Italiaan! Ihan huikeeta! Finnderbyn jälkeen olin tietty ihan menossa ja fiiliksissä, mutta nyt on vähän ristiriitaiset fiilikset, kun Tampereella meni nyt niin huonosti. Mutta todellakin ollaan lähdössä, kun kerta joukkueeseenkin ollaan valittu! Tämähän on urheilua, aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta... Matkasta tulossa varmasti todella kokemusrikas ja ikimuistoinen, sekä todella mahtavaa, että meillä on näin huippu porukkakin vielä lähdössä! Toivottakaa meille paljon tsemppiä matkaan, sillä sitä tullaan varmasti tarvitsemaan! ;)

ps. Mietittiin tossa muiden junnutyttöjen kanssa oisko kukaan kiinnostunut kuulemaan tunnelmia/katselemaan kuvia matkan varrelta, että pitäiskö meidän perustaa joku oma fb sivu tms? Muuten kirjoittaisin luultavasti vasta kuukauden päästä reissulta saavuttuamme. :)

25. toukokuuta 2014

25. Aina ei vaan voi onnistua

Moikka! Mulla ei oikein ole ollut aikaa (koeviikon takia) eikä fiilistä kirjoittaa tänne blogiin nyt taas vähään aikaan, sillä meillä ei ole nyt viimeisimmät kisat menneet kovinkaan hyvin... Ajattelin kuitenkin tulla nyt lyhyesti kuvien kera päivittämään, mitä meille tällä hetkellä kuuluu ja missä mennään!

Tuntuu, että sen uskomattoman ypäjän viikonlopun jälkeen meillä on alkanut mennä ihan alamäkeen vaan kerta kerralta kisoissa. Wolle on vaan ollut taas niiin vaikea! Kun talven jälkeen kavuttiin sieltä pimeästä ojasta ylös kohti sitä ensimmäistä katsastus kisaa Ypäjällä, niin sen jälkeen romahdettiin taas pikku hiljaa takaisin uusine ongelmineen. Kotona W on kuitenkin ollut tosi hyväntuulinen ja rento! Varsinkin kun laidunkausi alkoi :) Mutta se on siis osoittautunut vähän hankalaksi näissä ulkokisoissa...

Parisen viikkoa sitten oltiin Tampereella pm-katsastus kisoissa, missä mentiin junioreiden joukkueohjelma. Kun menin maneesiin verryttelemään, Wolle oli heti alusta asti tosi kuuma ja säpsy, mitä se ei ikinä kotona ole. Pelästy pelkästään kävellessä pari kertaa milloin mistäkin. Marko kuitenkin autto mua verkassa ja sain käytettyä hyvin sen ylimääräisen energian hyödyksi ja se olikin ihan super hyvä! Mutta kun piti mennä alas kentälle radalle niin W tuli taas jännittyneeks, varmaan muakin sitten jännitti ja tietty W heti sen huomas, mutta en tiedä. Heti radan alussakin, en tiedä pelästykö se jotain vai possuiliko se vain, mutta jäi jotain hyppimään siihen, että tuomaripapereihin jo laitetut seiskat ja kutoset yliviivattiin äkkiä ja vaidettiin kakkosiin ja kolmosiin... Loppurata meni muuten ihan okei - oli joitain hyviä pätkiä - mutta tuli tosi paljon erittäin kalliita rikkeitä, kuten molemmissa lisätyissä raveissa tahtirikko ja lisätyn laukan jälkeen vaihto, jotka sitten laskivat pisteet alas. Pisteskaala oli 2-8 ja prosentteja saatiin 60.




Alla olevat kuvat ©Lotta Luomajärvi






Tampereen kisan jälkeen huomattiin, kuinka paljon nyt oikeesti tarvii lisää treeniä juuri erilaisissa paikoissa ulkona, joten ollaan nyt käyty pari kertaa viikon välein hyyppärän isolla kentällä pitämässä viikottaiset valmennukset. Siellä on kuitenkin aina vähän enemmän sellaista "härdelliä" mihin ois hyvä tottua ja on muutenkin hyvä käydä jossain muuallakin välillä treenaamassa.
 Käytiin myös ihan tässä lähellä viime viikonloppuna harjoituskilpailuissa missä menin joukkueohjelman. Mun tarkotus oli mennä sinne ihan vain "korjausratsastamaan" sitä, että se ei tekisi mitään tyhmiä temppuja, ja jos tekisi, niin pääsisin ratsastamaan sitä niissä, mutta tietenkin juuri silloin W käyttäytyikin ihan mallikkaasti. Just. Tais tajuta, että mulla oli raippa mukana! ;D
 Alla olevat kuvat ©Mira Nieminen




Hepat pääsi myös vihdoin tällä viikolla laitumelle! Syökööt siellä itsensä niin pyöreiksi kuin jaksaa, sillä ei yhtään haittais jos Wolle vähän tosta lihois kun se on niin silakka :D






Tomppa!

Tänään (su) käytiin Laaksolla starttaamassa junioricupin osakilpailu ja ratana heA:4, jonne mentiin pidemmän päälle nyt vain lisää ulkorata kokemusta hakien. Tämäkin rata meni suoraan sanottuna ihan päin metsää. Wolle oli vielä verkassa ihan hyvä: rento, mukava ja hyväntuulinen. Mutta kun päästiin aitojen sisään se jännittyi ihan kokonaan ja kävikin vähän kuumana taas eikä ollut enää ollenkaan kunnolla läpi koko radan aikana. Se ei tuntunut ollenkaan hyvältä ja oli muutenkin ihan väärinpäin: painoi kädelle ja takajalat tais jäädä talliin... Oisin vaan pistänyt ne jalat kiinni! No, hyvä että sen näin jälkeenpäin tajuaa.. Prosentitkaan ei laskenut pelkästään siitä, vaan tuli myös lukuisia rikkoja, vaikka nimenomaan halusin saada nyt rikkeettömän radan alle! argh.. ei oo helppoo tää! Ennen keskiravia Wolle pelästy kun viereisen radan lopettaneelle taputettiin ja meidän lisäys meni ihan plörinäksi ja kun piti tulla laukassa lävistäjää kohti kiemuralle (k.n. tyyppinen kaarre) niin tuli vaan vaihto vaihto vaaaihtoo... Pisteskaalahan taisi olla taas 3-7 sekä prosentteja huimat 58... höhlä.
Kuvat ©Lotta Luomajärvi ♥














Päivän pelasti ehdottomasti Tomppa! Käytiin Veeran kanssa hyppäämässä vähän kavaletteja ilman satulaa ja käytiin sen jälkeen heittämässä talviturkit! Sitähän varten nää pikkusiskojen ponit on ♥
Kuvat ©Krista Moisio

Veera ja Tomppa


Ponimus♥




Hyvä uutinen on myös, että päästään Wollen kanssa starttamaan meidän ensimmäisissä kansainvälisissä kisoissa Finnderbyssä reilu viikon päästä! Jännää! Lähden kyllä sinne ihan ilman mitään odotuksia! Niin vaihtelevasti nyt on mennyt, etten osaa yhtään sanoa etukäteen, miten saattaisi mennä. No sen näkee sitten. Nyt vaan lisää treeniä - kyllä me täältä vielä noustaan!..toivottavasti ;)

Heippa! Ja hyvää kesäloman alkua kaikille lukijoille! :)

4. toukokuuta 2014

24. Poni-haan kansalliset

Oltiin siis viime viikon sunnuntaina (27.4) poni-haan kansallisissa, jossa mentiin junioreiden joukkueohjelma, joka oli samalla yksi näistä pm-katsastus luokista. Nämä kisat eivät menneet tällä kertaa niin onnistuneesti meidän osaltamme.

Viime viikolla oli vielä ihanan lämmin kesä ♥  mihin se katosi?



Olin edellisenä päivänä ratsastanut Wollen kunnolla lyhyesti läpi ja se oli tuntunut tosi hyvältä, joten mulla oli aika varma olo seuraavaan päivään.
 Kuitenkin sunnuntaina paikan päällä verkassa Wolle ei tuntunut enää yhtään niin hyvältä. Se painoi kädelle ja juoksi vaan... Olin itsekkin siinä verkassa ihan hukassa, jotenkin en ollut henkisesti valmistautunut niin hyvin kuin esim ypäjälle, enkä ollut edes suunnitellut verkkaa kunnolla etukäteen tai mitään, joten se verkka meni vähän haahuiluksi. Kun olin kuitenkin tehnyt kaikki avot, sulut ravissa ja laukassa niin pitikin mennä jo alas maneesille valmistautumaan. En kuitenkaan päässytkään heti sisään, joten piti kävellä hetki parkkiksella ja sen jälkeen pääsin sisälle radan viereiselle kaistaleelle. En kuitenkaan viitsinyt tehdä kuin pieniä ravi-käynti siirtymisiä, ettei radalla oleva hevonen esim. pelästy tai jotain. Ja kun pääsin sisään aitoihin, Wolle oli ihan lässähtänyt eikä siinä oikeen enää mitään voinut tehdä. Kun kiersin rataa ja olin aloittamassa mulla oli jo siis ennen rataa sellainen fiilis, että tää ei kyllä tunnu nyt yhtään hyvältä, sillä se painoi edelleen kädelle ja oli pohkeen takana mä vähäniinkuin unohdin taas ratsastaa.. tai tietty yritin, mutta siinä vaiheessa oisin voinut ehkä sisuuntua vähän enemmän. Raviohjelma oli ihan ok, mutta kun en ollut saanut Wollea kunnolla sielllä verkassa läpi niin se jäi sellaiselle aika korkeelle ja lyhyelle niskalle ja näytti jännittyneelle. Peruutuksessakin peruutettiin ehkä vain 2 askelta, lisäykset ei oikeen lähtenyt ja laukka ohjelma muuten ok, mutta niissä puolirataleikkaa vaihdoissa, jotka on meille yleensä helppoja niin sössittiin... esitettiin siis vähän sarjavaihtoja! :D Ensin siis siinä kohtaa missä piti vaihtaa niin mä vaihdoin ja pari askeleen päästä W vaihtoki yllättäen ja sit mä vaihdoin takasin. Myöhemmin videolta katoin, että siinähän tuli sit puhtaat kolmoset, hehhe.. Lopputervehdyksessäkin kävi taas samalla lailla kun ypäjällä kúrissä, eli halkasijalle tullessa W alkoi hidastella ja kun pyysin eteen niin tehtiin taas sellanen ihmeellinen western pysähdys.. hups ;D Radan jälkeen olin aika pettynyt niistä rikkeistä mitä tuli ja tietty koko kokonaisuudesta, kun tiesin, että se ei ollut läpi. No oli siellä hyviäkin pätkiä ja tietty muistin radan! Saatiin 63% ja olin ihan tyytyväinen niihin. En sillä radalla oisi yhtään enempää ansainnutkaan. Kävelin Wollea radan jälkeen jonkin aikaa ja laitettiin sitten koppiin ja mentiin katsomaan muiden suorituksia. Loppupäivän tietty ärsytti ne typerät rikkeet mitä tein ja se verkka... miksen suunnitellut/keskittynyt paremmin argh! Noh aina ei voi voittaa tai edes sijoittua, toivottavasti ensi sunnuntaina Tampereen kansallisissa menisi paremmin. Nyt aijon sinne valmistautua paremmin ja korjata virheet, mitä tein poni-haassa ja yrittää ratsastaa enemmän niinkuin ypäjällä.






Katsottiin äitin kanssa videot ypäjän radoista ja verrattiin sitten tähän poni-haan rataan, niin se näytti oikeasti ihan eri hevoselta! Se merkkaa niin paljon, että saanko sen siinä verkassa kunnolla läpi vai en. Ypäjällä se oli pyöreä, selkä mukana ja hyvin avuilla, poni-haassa vähän turhan korkea niska, joka tekee siitä jännittyneen näköisen ja alakaula tulee helposti näkyviin.
Ainiin ja oltiin muuten lopulta siinä puolessa välissä luokkaa eli sij. 6/12.

Olin myös lauantain iltana poni-haassa kattomassa ponityttöjä, (kun poniluokka oli jo ed. päivänä) Hienosti tytöt vetelikin!

Ida ja Topi vei voiton!

Ja Uksalle ja Arskalle kolmas sija :)


Onneksi on näinkin ihania ponikavereita ♥ Lotta, Ida, Uksa
No tällainen lyhyehkö päivitys taas, en enempää ehdi kirjoittaa, eikä oikeen muuta sanottavaa olekkaan. Ihan normaali treenejä kotona ahkerasti valmentajan silmän jatketaan ja ensi sunnuntaina sitten taas nokka kohti Tamperetta ekoihin ulko kisoihin! :)