23. lokakuuta 2015

47. HIHS 2015: Dressage Future Cup finaali

Heipähei! Ja heti näin alkuun, pahoitteluni kun en ole kirjoittanut taas vähään aikaan (pariin kuukauteen..) Syksyn ylioppilaskirjoituksiin lukeminen vei paljon aikaa ja ajattelin silloin, että pidän vähän taukoa nyt kaikesta muusta sen ajan. Mutta kun ne olivat ohi, ei ollutkaan sitä vapaa-aikaa mitä luulin vaan lisää kouluhommia ja ajokoulujuttuja ja kiireitä. Silloin, kun taas on aikaa, ei olekkaan motivaatiota tulla kirjoittamaan heti ensimmäisenä blogiin, sillä on tapahtunut niin paljon kaikenlaista, etten oikein tiedä mistä kirjoittaa.



Mutta tämä postaus on omistettukkin sen takia vain tälle HIHS päivälle. Tänä torstaina 22.10. olikin kauan odotettu Animagi Dressage Future cupin finaali. Sinne oli kolme osakilpailua, mistä me oltiin kahdissa ja voitimme molemmat, joten kvaalasimme finaaliin. Finaaliin valittiin 3 eniten pisteitä kerännyttä poni-, juniori- ja nuorta ratsukkoa. Tänä vuonna kuitenkin niin moni kvaalautunut nuori ei päässyt osallistumaan, joten heidän sijastaan pääsi vielä yksi poni- ja juniori ratsukko varasijoilta. Mehän kvaalasimme tänne Wollen kanssa viime vuonnakin, mutta emme päässeetkään, kun Wolle oli koko alku syksyn saikulla.

Saimme käydä tutustumassa kilpailu-areenaan jo keskiviikkona kúr musiikkien kuunteluiden yhteydessä. Areenalla Wolle käyttäytyi verkatessa ihan nätisti, varmaan kun siellä oli niin paljon muitakin hevosia. Mutta pihalla kuntoon laittaessa Wolle oli ihan hermona, että mihin hänet on oikein tuotu -  maalta keskelle helsingin keskustaa! Mua itseäni jännitti aika paljon Wollen suhtautuminen areenaan, mutta ihan leppoisasti hän siellä oli kun katsoi ensiksi vähän muista hepoista mallia miten kiltisti ne menivät ;)

Torstai-iltana olikin itse kisa. Olin ihan normaalisti koulussa ja vielä koulun jälkeen englannin rästitentissä. Koulun jälkeen noin kolmen aikoihin hain Veeran, haettiin ruokaa ja mentiin tallille pakkaamaan ja laittamaan Wollea kuntoon. Mua ei sinällään jännittänyt ollenkaan se itse ratsastus, sillä mulla oli tosi varma olo mitä tehdä Wollen kanssa ja miten ratsastaa. Wolle on ollut jo pitkän aikaa treeneissä nyt tosi hyvä! Ollaan saatu taas joku pala loksahtamaan paikoilleen, mikä kesällä oli vielä vähän hakusessa. Koko viikon treenit oli menneet hyvin, samoin myös edellisen sunnuntain kúr-harkat, joten siitä ei ollut huolta. Eniten mua jännitti se, miten Wolle suhtautuu isoon areenaan mennessään sinne yksin. Olin ihan varma, että a) Ei päästäisi koko areenalle, ja Wolle tekisi uukkarin jo heti käytävässä tai b) jos päästäisiin areenalle asti, ei päästäisi ohjelmaa ainakaan loppuun, ilman sinkoiluja tai muuta ylimääräistä säikkyilyä. Mutta Wollehan yllätti - hän käyttäytyi! Tehtiin Villen kanssa just sopiva ja hyvä verkka, että mulla tuli tosi varma ja hyvä fiilis, mutta silti - niinkuin ollaan tässä kantapään kautta opittu - kaikki on mahdollista ja mitä voi vielä tapahtua. Sen takia mulla ei ollut mitään kummempia odotuksia. Kun pääsin kiertämään areenaa, halusin saada vain Wollen tosi rennoksi ja luottavaikseksi ratsastamalla kaikki kulmat ja päädyt rauhassa läpi, jottei sen tarvitsisi sitten ohjelman aikana pelätä mitään. Yritin vain säilyttää rennon ja hyvän fiiliksen ja tottakai, nauttia kerran kun tuollaisissa puitteissa pääsi ratsastamaan! Sanoinkin Villelle radan jälkeen, että oli kyllä siistiä ratsastaa siellä ja oli tosi hyvä tunne! Ohjelma meni siis hyvin! Wolle pysyi rentona (ei sinkoillut) ja sain tehtyä kaikki liikkeet huolellisesti. Varmaan meidän parhaita kúr -ohjelmia tähän mennessä! Ainut tietty mitä nyt jos lähtee kaivelemaan, että vasen takari ehkä hieman ruuvas ja lopputervehdys oli vähän töksähtävä, mutta mitä pienistä kun kokonaisuus oli kuitenkin hyvä! Saatiin jopa meidän ennätys pisteet - 72.75%! Olin ihan yllättynyt, että noinkin paljon! Ja vielä vieraileva hollantilais tuomari antoi eniten: taiteellisia 76% ja teknisiä 73%! not bad ;)

Olin niin ylpee Wollesta<3 Ylitti kaikkien (mun) odotukset kun käyttäytyi niin hyvin! Ihan kuin hän oisi tiennyt, että nyt on tosi paikka kun tänne asti ollaan päästy ;)

Mulla ei valitettavasti ole yhtään kuvia vielä sieltä, mutta jos jollain teistä on niin laittakaa hei ihmeessä ois ihanaa! Hyvistä kuvista voin vähän maksaakkin! :)

Nyt Wolle saa viikonlopun yli vain keventelyä ja maastoilua, mutta ensi viikolla täytyy vielä vähän treenata, sillä ensi viikonloppuna on kauden päättökisat meidän osalta - eli halli SM:ät! Sen jälkeen Wolle saa luultavasti parisen viikkoa ihan kevyttä "syyslomailua" ilman valmennuksia tai rankempia treenejä. Liikkessä se pitää kuitenkin ehdottomasti pitää, mutta voisi tehdä jotain vaihtelevampaa harjoitusta enemmän kuten maastoilua ja puomijumppaa yms. :)

Ajattelin kuvata pitkästä aikaa tällaisen "videopostauksen", niin kuin mitä tein enemmän silloin poniaikoina. Toivottavasti pidätte! :)

4. syyskuuta 2015

MYYDÄÄN kansallisen tason kouluponi - MYYTY

Myydään laadukas 15-vuotias alue-/kansallisen tason koulupikkuponiruuna C-Tom, ratsastajan siirtyessä isompaan poniin. 

Koulutustaso VaB. Kilpaillut kansallisia FEI- sekä ponicup (HeA) tasoisia luokkia ja ollut maajoukkueessa 2010. Poni on rutinoitunut kisakonkari ja toimii loistavana opetusmestarina kansalliselle tasolle tähtäävälle ratsastajalle.

Ponilla on myös hypätty säännöllisesti ja sillä on muutamia tuloksia 1-tason luokista 70-80cm.

Tomppa on luonteeltaan erittäin kiltti käsitellä ja myös kengitykset, kuljetukset yms. sujuvat ongelmitta.  

Myydään kilpailukäyttöön tai tavoitteelliseen treenaamiseen. Sopii erinomaisesti kilpauraansa aloittavalle. 

Poni on terve ja täydessä kisakunnossa. (Tehty ell. taivutukset elokuussa 2015)

Ponin mukana voi ostaa edulliseen hintaan paljon ponille kuuluvia varusteita, kuten satula, suitset ja loimia.
Ponin säkäkorkeus 134cm.

Ensisijaisesti myydään.

Videota saa pyydettäessä.
Vain aikuisten asialliset yhteydenotot.

Seija Paloheimo: 050 3088406
seija.paloheimo@kolumbus.fi

Tai facebookissa:

Seija Paloheimo
Ella Paloheimo













Tietoa saa mielellään jakaa ja levittää eteenpäin. Toivottavasti löytäisimme Tompalle mahdollisimman hyvän kodin mahdollisimman pian. Tomppa on kuitenkin vasta 15 ja ollut koko elämänsä täysin terve. Sillä on vielä monta vuotta aikaa opettaa uusi/uusia poniratsastajia kouluratsastuksen saloihin. <3


29. elokuuta 2015

46. Loma loppui, mutta kisat jatkuu

Hei taas! En ole ehtinyt pitkään aikaan kirjoittamaan, nyt kun koulutkin alkoivat ja mulla se tarkoittaa tänä vuonna abivuotta, niin se vähäinenkin vapaa-aika menee sitten kirjoituksiin lukiessa, tai no ainakin pitäisi mennä... Mutta kisoissa ollaan silti ehditty käymään, mutta tällä kertaa Saaran kanssa!

Poniratsastajana on niiin kivaa<3

Saaran tämän syksyn tärkein kisahan oli nuo ponibreeders -kisat, mitkä olivat viime viikonloppuna Ypäjällä. Sitä ennen kävimme Nurmijärvellä seurakisoissa ihan vaan hakemassa kokemusta, millainen Saara onkaan ratsastaa radalla jne. Menimme ohjelman He A:10, mikä oli Saaran eka heA, vaikka olikin ihan helpoimmasta päästä, oli siinä silti jopa takaosakäännökset. Saara käyttäytyi tosi nätisti, vähän oli pientä jännitystä pinnassa siellä aitojen sisällä, jonka takia kokonaisuus oli ehkä vähän varovainen, mutta kuitenkin suht rikkeetön. Saara sai 69% ja voitti luokkansa. Myös Veera ja Tomppa olivat samassa luokassa sijoittuen toiseksi ja saivat 64.4%! :)




Viime viikonloppuna olimme sitten Ypäjällä Nuorten hevosten festareilla 6-vuotiaiden kouluponibreeders kisoissa Saaran kanssa. Ekana päivänä Saaraa jännitti ihan hirrveästi siellä aitojen sisäpuolella. Rata oli vähän kauempana verkasta, jonne kaikki kaverit jäivät, sekä areena oli muutenkin vaikealla paikalla (hiekkalaatikko) minne kuului trailerialueelta muiden hevosten hirnunnat yms. Niimpä tottakai Saara vastaili radan aikana trailerialueelta hirnuaville kavereille sekä muutenkin sai jostain muutamassa kohdassa vähän kipinää esim laukannostossa, mikä ei ollut ehkä ihan täysin hallittu :D Myös kesken laukkavoltin neiti päättikin pysähtyä asioilleen. Onneksi ei kuitenkaan kovin kauaksi aikaa, mutta siinä radalla se tuntui ikuisuudelta :D Nauroinkin vain mielessäni radan aikana, että voiei, näitten kanssa voi aina sattua ihan mitä vaan! En mä tollasta ees ois voinut kuvitella etukäteen. :D Ollaan kotona annettu sen pysähtyä esim. loppukäyntien aikana tarpeilleen niin ne on helpompi siivota. Joten Saara varmaan ihmetteli, että kerran kun saa kotonakin pysähtyä kakalle niin miksei täälläkin? :D Ei olisi tullut ollenkaan mieleen tällainen, kun Wollekaan ei ikinä tee tarpeitaan ratsastaessa. Noh, kaikesta oppii ja nyt ainakin tiedetään, että tästä lähtien ei edes treeneissä anneta ikinä enää pysähtyä tarpeille. :D Mutta oli radassa kuitenkin paljon hyvääkin! Saara sai pisteitä 4-8 ja 66.2% ja lopulta kuitenkin sekin riitti toiseen sijaan. :D

Kuvat c. Lotta Luomajärvi ja Veera Paloheimo







Seuraavana päivänä Saara oli paaaljon rennompi ratsastaa ja itsekkin ratsastin vähän erilailla, jotta saan sen rentouden pysymään verkasta siirryttäessä radalle. Että en esim. pitänyt kävelytaukoa juuri ennen rataa niinkuin edellisenä päivänä vaan ratsastin sen hyvään fiilikseen verkassa ja ravasin siitä suoraan kiertämään rataa. Rata oli rikkeetön ja Saara pysyi hyvin housuissaan. Oli ihana ratsastaa sitä radalla kun se oli taas enemmän oma itsensä! Saara sai pisteitä 6-8 ja 70.7% jotka toivat Saaralle luokkavoiton! Kuitenkin ensimmäisen osakilpailun tulos veti kokonaispistemäärää sen verran alas, että jäätiin ponibreedersin kokonaiskisan voitosta 1%:n päähän. Eli Saara oli siis hienosti ponibreeders 2015 II :)
Jotta oltaisiin jo ekana päivänä pärjätty yhtä hyvin kuin tokana päivänä, sekin olisi tarvinnut vain ehkä vähän enemmän ihan vain kokemusta. Kuitenkin oltiin ehditty käydä näitä kisoja ennen vain yhdissä seurakisoissa, mitkä oli maneesissa ja Tomppa oli koko radan ajan siinä vieressä valmistautumassa. Niin olihan tämä paljon jännempi tilanne tuolla Ypäjällä. Mutta saatiin hyvää kokemusta jatkoa ajatellen ja oon tosi tyytyväinen Saaraan! Kuitenkin se seuraavan päivän rata joka oli vähän vaativampi, niin meni paremmin joten sekin on jo tosi hyvä, kuin jos olisi toisinpäin. :) 









Suuri kiitos Idalle verkka-avusta<3 Ja tietty parhaalle groomille veeralle ;)

Me mennään itseasiassa huomenna Saaran kanssa ESRA:n junioreiden aluemestaruuksiin. Valitsin sen takia Saaran, sillä se tarvitsee tällä hetkellä enemmän vain sitä ratarutiinia ja kokemusta kuin Wolle. Enkä viitsisi mennä Wollella muutenkaan HeA, kun se on kisannut niin paljon vaikeampiakin luokkia jo... Enkä myöskään osallistu Wollella sennuihin, koska tää on mun vika juniorivuosi, että voin vielä edes kilpailla junioriluokissa, kun taas sennuissa voin koko loppu elämäni. :D Veera menee myös Tompalla ponien aluemestiksiin! :)

Ollaan myös hypätty Saaran kanssa välillä. :)
Mutta vaikka näyttää ehkä, että mä vain menisin Saaralla, kun sillä oon nyt kilpaillut, niin itseasiassa en. Veera harjoittelee sillä noin 4x viikossa ja minä loput - yleensä juuri ne pari päivää ennen kisoja. Mä nyt oon vain mennyt sillä nää ekat radat alle, jotta poni saa kokemusta ja mä tiedän millainen se on ratsastaa, niin on myöskin helpompi sitten Veeralle aloittaa kisaaminen Saaralla ehkä ensi vuoden puolella tai sitten kun tuntuu hyvältä, kun ei heillä tässä mikään kiire ole. :)

Mutta ei Wollekaan kuollut ole vaikkei se nyt ole kisoissa käynytkään tai siitä niin paljon kuulunutkaan! Hän voi todella hyvin tällä hetkellä! Ollaan nyt pidetty näin kisatauon aikana sitä ihan sellaisella kevyemmällä viikko-ohjelmalla mikä sisältää ainakin 1-2 maastopäivää tai vapaata, 2-3 verkkapäivää matalammassa muodossa, joka saattaa sisältää myös puomiharjoituksia tai pieniä kavaletteja ja sitten noin 2-3 treenipäivää, jolloin kuitenkin ihan treenataan. Silloin Wollekin pysyy virkeämpänä ja oikein innostuu niistä harvemmista päivistä kun treenataan oikein tehokkaasti. Piruettejahan me tällä hetkellä ollaan pääsääntöisesti harjoiteltu. Wollella ei vielä ole ihan tarpeeksi voimaa niissä, mutta eiköhän ne tässä talven aikana toivottavasti valmentajan kanssa saada ihan hyvälle mallille.. :)

Veeran ottamat kuvat elokuun alusta..







Tehtiin muuten Veeran kanssa tällainen lyhyt video tossa kesäloman lopulla 31.7. ihan meidän tallipäivästämme. Ollaan usein alettukkin tekemään esim. kisoista videopostausta, mutta ne usein jäävät pahasti kesken, joten en sitten ole viitsinyt niitä julkaista...
Videossa mennään ensiksi Wolle ja Veera menee yhdellä meidän tallin suokilla Jullella. Sen jälkeen mentiin vielä Tomppa ja Saara lyhyesti. :)


Ja kun tänne blogiin ei niin usein tule postauksia, niin kannattaa alkaa seurata meitä instagramissa @teampaloheimo - sinne postaamme viikottain kuvia ja videoita ihan arkipäivän treeneistä. :)

3. elokuuta 2015

45. Lisää kuvia Hagenista

Sain vähän aikaa sitten Terhiltä lisää kuvia Hagenin kisoista. Joten tässä nämä ihan erikseen, kun eivät kerenneet vielä siihen Hagen- aiheiseen postaukseen. :)

Kaikki kuvat siis (c)Terhi Lehtimäki, kiitos vielä!




















Ainiin, ja hei te kaikki innokkaat instagramia käyttävät! Tehtiin Veeran kanssa yhteinen heppa-ig tili. Meitä voi alkaa seurata siellä nimellä @teampaloheimo