24. joulukuuta 2013

15. Hyvää Joulua

Hyvää Joulua kaikille ihanille lukijoille! ♥

Toivottaen...

Ella ja Wolle


sekä Veera ja Tomppa!


15. joulukuuta 2013

14. Onnistuneita treenejä

Tämä viikko on taas ollut melkoista reissaamista, sillä oltiin kolmena päivänä liikenteessä trailerin kanssa.

Maanantaina vietiin Wolle, jo syksyllä varattuun saksalaisen kiropraktikon käsittelyyn. Ensin mun piti juosta Wollen kanssa maneesissa pari kertaa tiettyä väliä ja vielä juoksuttaa ympyrällä ravia ja laukkaa, jotta hän näkee miten se liikkuu. Sen jälkeen toin W:n talliin pesukarsinaan ja alkoi käsittely. Saatiin paljon uutta tietoa Wollesta, esim, että sillä oli aika jäykkä niska, joten sitä piti siitä päivästä lähtien venyttää joka päivä hänen näyttämällään tavalla. Noin tunnin käsittelyn jälkeen lähdettiin ajamaan kotiin.

Tiistaina piti olla kiropraktikon esimmäisen käsittelypäivän jälkeen vain kävelypäivä ihan varmuuden vuoksi, joten silloin ei tehty mitään muuta. Keskiviikkona verryttelin hiukan eteen alas noin 30min ja taivuttelin, mutten mitään raskasta.






Tostaina ja perjantaina oltiinkin taas trailerilla liikkeellä, sillä mulla oli Vantaalla valmennus. Odotin niitä valmennuksia kovasti, sillä tiesin, että siellä päästään aina paljon eteenpäin ja tulee tosi hyvä fiilis - ja näin kävi! Tehtiin molemmat päivät aika samoja harjoituksia, eli ihan perusratsastusta. Temput Wolle osaa, ja tekeekin ne hyvin, kun vaan mä oon saanut sen eka läpi, siksi se on niin tärkeää ennenkuin tekee temppuja. Oon huomannut, että kaikilla valmentajilla, joiden tunneilla olen käynyt, on sama päämäärä mihin ne haluaisi meidän pääsevän ja miltä sen pitäisi silloin näyttää ja tuntua. Mutta kaikki valmentajat auttavat sinne eri tavoin. Tämän valmentajan tyylistä pidän erittäin paljon. Sillä meillä on tosi paljon fiilistä siinä mukana ja hän selittää tosi yksityiskohtaisesti miten mun pitäisi istua, jotta se tekee näin ja näin. Ja vaikka en teekkään kädellä paljoon, niin mun pitää kuintenkin välillä liikutella kuolainta suussa ilman, että pää liikkuu ja tehdä paljon puolipidätteitä ja välillä ihan näkyviäkin myötäyksiä, jotta Wolle ottaisi paremmin tuntuman vastaan. Molemmat valmennukset meni toosi hyvin ja olin niin tyytyväinen Wolleen, ja niin oli valmentajakin! Tuli taas niitä onnistumis fiiliksiä ja niitä "kyllä me osataan"! Super heppa ♥

Tässä vielä pieni pätkä valmennuksesta. Laatuhan on aika huono, sillä en saa tämänhetkisellä videonkäsittelyohjelmalla tallennettua HD:ksi, mutta toivottavasti siitä jotain näkee. :)



Tässä tällainen lyhyehkö päivitys. Nyt ollaankin seuraavat kolme viikkoa varmaankin ihan kulkematta mihinkään ja aijotaan pitää Wollenkin kanssa vähän lomaa ja tehdä jotain erilaista vaihteeksi. Kumpa tulisi jo hyvät lumet niin pääsisi hankeenkin ratsastamaan! :)

8. joulukuuta 2013

13. Joulukuun maajoukkueleiri

Laiska bloggaaja ilmoittautuu! Jep, kolme viikkoa taas vierähti viime postailusta ja viime leiristäkin. Ei ole oikein ollut motivaatiota, kuvia eikä oikein aikaakaan postailla, mutta nyt ajattelin vähän kirjoittaa jotain kun oltiin taas ypäjällä ponien, junioreiden ja nuorten maajoukkuevalmennus leirillä pe-la.

©Ida-Lotte Peltoniemi


Perjantaina saavuttiin ypäjälle vähän kiireellä, mutta ehdin kuitenkin verkkaamaan ennen valmennusta. Mulla oli tunti klo 12-12.30. Vaihdettiin ensin valmentajan kanssa kuulumisia, miten on mennyt ja mitä oon tehnyt. No kerroin, että viime leirin jälkeen on lähtenyt meidän yhteistyö vähän "alamäkeen" eli juuri edellinen viikko ennen leiriä ei ollut mennyt kovin hyvin, mutta mitäs siinä sitähän tää ratsastus on. Aloitettiin heti samoilla harjoituksilla kuin viime leirillä, eli paljon tehtäviä nopeassa tahdissa, jotta saan Wollen kunnolla hereille ja nopeaksi ja läpi. Se kyllä toimi ja lopuksi W oli tosi hyvä! Oli taas itsellä tietty aivot koko ajan töissä kun kuunteli ja yritti sisäistää ja toteuttaa kaikkea uutta ohjetta. Tuli kyllä niin tehtyä taas töitä, ainakin tuntui, että mä tein tälläkertaa kyllä enemmän kuin hevonen tai vähintään molemmat yhtä paljon! Tässä pari videolta napattua kuvaa.







Sen jälkeen vein Wollen talliin ja mulla piti olla jo klo 13 alkava urheilu, mutta koska lounas meni silloin samalla kiinni niin mun piti käydä ensin syömässä, joten meninkin sitten klo 14 ponityttöjen kanssa samaan liikkaan, mutta se ei todellakaan haitannut sillä mähän oon edelleen "sisäisesti ponityttö"! ;)

Ei kai sen päivän aikana muuta erikosita tehty kuin syötiin, käytiin taluttelemassa ponejamme, katsottiin (kuvasin) muitten valmennuksia, ruokin hepan ja loppuilta vaan oltiin ja raahattiin patja idalle, jotta pystyttiin nukkumaan kaikki kolme samassa kurssarin pienessä huoneessa... :D



Emmi ja Maci! XD
Lauantai aamuna herättiin Uksan kanssa klo 6 ja käytiin ruokkimassa hepat ja takaisiin sänkyyn nukkumaan vielä tunniksi, jonka jälkeen aamupalalle ja taluttelemaan poneja tms. Mulla oli tunti vasta 13.30-14 eli ihan viimeisten joukossa, joten mulla oli hyvin aikaa seurailla muiden valmennuksia ja meillä oli myös satula.comin esittely, miten tunnistaa sopiiko satula tms ja autoin Uksaa laittamaan ponia tunnille yms. :)



Ida! ♥

Marko oli edellisenä päivänä sanonut, että lauantaina valkulle tuun verkkaamatta, että kävelen vaan noin 30min ja aloitetaan yhdessä. Kävelin ensin siis ulkona ja Ida otti meistä myös pari kuvaa ulkona, mutta niistä ei tullut mun osalta kyllä kovinkaan kivoja ja Wollekaan ei oikein keskittynyt.. mutta muuten ihan hauskoja!


Aloitettiin valmennus kevyellä ravilla ympyrällä ja aika samoja harjoituksia kuin edellisenä päivänä, mutta nyt piti saada jo ihan alusta heti verkassa nopeaksi ja että näin mun pitää sitten verkata kotona. Ohjeita tuli taas enemmän ja nopeammin kuin ehdin edes kuulla, mutta pysyin kyllä jotenkin mukana! Tehtiin paljon väistöjä, avoja, pikku voltteja ja pari lävistäjää lähtien lisätyllä ravilla, keskellä pientä ravia ja taas lisäykseen ja diagonaalin päässä taas normaaliin raviin jne. tempon muutoksia ihan siis perus työskentelyä! Wolle parani loppua kohden ja itsekkin ryhdistäydyin enemmän oikein olemalla topakampi, kun mun ongelma on vähän se, että oon liian rauhallinen ratsastaja (en muista puhuinko tästä jo viime postauksessa?) ja mun pitäis olla paljon nopeampi apujen kanssa. Se ei siis tarkoita isoja apuja ja hitaita reaktioita hevosessa, vaan pieniä ja nopeita apuja, jotta saa isot reaktiot hevosessa. En kuitenkaan saanut Wollea mielestäni täysin läpi valmennuksen aikana, että edellisenä päivänä se oli mielestäni tuntunut paremmalta, mutta nyt kuulemma näytti paremmalta.
Kuvat: Ida-Lotte Peltoniemi (ja Louise Jönsson, en tiiä kumpi kuvas mitäkin..) Kiitos!








Joulun kunniaksi ihan punaiset pintelit!

Kuitenkin huippu leiri oli taas - paljon uutta tietoa ja hyvää seuraa. Palaillaan ja hyviä joulun odotuksia kaikille! :)

17. marraskuuta 2013

12. Maajoukkue katsastukset

Tämä viikonloppu vietettiin kouluratsastuksen maajoukkuevalmennus katsastuksissa Ypäjällä.

Perjantaina saavuttiin ypäjälle katsastuksiin. Homma toimi siis niin, että Marko katto kaikki katsastettavat junnut ja nuoret pareittan läpi ja jos pääsi a-renkaaseen niin jäi viikonlopuksi ypäjälle, mutta jos ei, niin sitten oli kotiin lähtö. Oltiin siis varauduttu kumpaankin, viikonlopun kamat mukana, mutta psyykkisesti en odottanut liikoja sillä en halunnut olla liian varma mistään. Kuitenkin Wolle on vielä sen verran uusi, ettei se mj valkkuihin pääsy nyt olisi maata kaatanut, mutta tottakai se oli mun tavote sinne päästä!

Verryttelin Wollen katsastuksiin aika normaalisti. Tuli kyllä vähän ehkä kiire, joten en ehtinyt tehdä verkassa kaikkea mitä olin suunnitellut saadakseni sen kunnolla läpi. Aloitettiin Markon kanssa käynnissä ensin ympyrällä, jotta saadaan hevoset ensin niskasta alas taipuisaksi ja sen jälkeen kevyessä ravissa samaa ja laukassa samaa eli eteen alas. Sen jälkeen otettiin enemmän ohjia käteen ja tehtiin avoja, sulkuja yhet lisäykset ja laukassakin pari sulkua ja käynnissä parit takarit. Katsastus meni mun osalta ihan hyvin, aluks Wolle oli ehkä vähän jännittynyt. Tai yleensä mun pitäis saada se heti aluks tosi rennoks alas, mut oli vähän vaikee saada se rennoks ku itteäki jännitti sen verran kuitenki! Lopuks Wolle oli ihan tosi hyväki et tuli hyvälle tuntumalle ja rennommaks. Kun noin 20min oltiin tehty töitä Markon silmän alla niin se jutteli sitte yksitellen molemmille pareille ja kysy paljon kotivalmennuksesta ja hevosesta ja kerto palautetta. Marko kuitenki tykkäs Wollesta, että onhan siinä vielä paaaaljon treenattavaa, että pääsen paremmin sinuiks hevosen kanssa, mut kuitenkin päästiin junnujen a-renkaaseen eli saatiin jäädä viikonlopulle! Jes!

Perjantain rida kuvat ©Terhi Lehtimäki, kiitos tosi paljon :)!











Valmennuksen jälkeen pistettiin vaan hepalle loimee päälle, sillä sen verran hiki tuli ja käytiin syömässä, vietiin kamat huoneeseen, näin kavereita, katoin muitten valmennuksia tms ja illalla kävin vielä erikseen kuvaamassa Idaa ennenkuin menin jo hepan ruokinnan jälkeen nukkumaan.

Topii ♥

ponitytöt ottaa rennosti ;)
Lauantai aamuna heräsin kuuden aikoihin, hepan syöttö, oma aamupala, hepan kuntoon laitto ja ratsaille! Sillä mulla oli valkku klo 9 aamulla. Verkkasin taas aika samalla lailla ennen valmennusta. Valkku meni ihaan hyvin! Aluks oli vähän semmonen ööh "kulttuurishokki" jos näin voi sanoa, mutta hyvällä tavalla! Taisiis Marko valmensi niiin eri tyylillä, kun mihin oon tottunut, et oli tosi kova tempo päällä ja piti olla koko ajan ihan hereillä. Yritettiin siis saada koko valkun ajan vaan Wollee vähä enemmän herkistettyy jallalle, et mä oon vähän turhan rauhallinen et voisin olla vähän ripeempi pohkeesta niin sais sen kans helpommin kantaa ja läpi. Mut se kyl autto sillä lopuks se oli ihan tosi hyvä! Super heppa olin nii tyytyväinen vaikka aluks olinki ite vähän hakoteillä.. :)

Lauantain rida kuvat ©Ida-Lotte Peltoniemi, kiitooos :)





Valkun jälkeen taas kävelin, laitoin Wollelle loimea päälle tms.



Klo 12 Menin seuraamaan ponien valkkuja ja kuvasinki Idan tunnin ja pari muutakin. Sen jälkeen meil oli vielä kahelta kuntotestit ja sitten katsottiin valmennuksia, syötiin, hengailtiin...

 
Kävin vielä klo 16 aikaan taluttelemassa Wollea maastoissa, jonka jälkeen klo 18 oli valmentajien pitämä kokous ja sen jälkeen mentiin vielä Wolle ja Arska kävelylle ja sen jälkeen vaan hengailua Idan ja Uksan kanssa ja nukkumaan! Niin nopeesti ne päivät vaan meneekin :o


Sunnuntaina herätys soi 5.30 sillä meidän piti lähtee Idan ja Uksan kanssa reippaina aamulenkille, mutta se päättyikin siihen et käytii vaan ruokkii hepat ja käveltiin maneesin ympäri, koska ulkona oli pelottavaaa ja pimeetä! Sitten seiskan aikaan aamupala, hepan kävelytystä, ridavaatteiden vaihto, huoneen palautus, hepan kuntoon laitto ja sitten mulla olikin jo tunti klo 11.30.
Tänään tehtiin taas aika samaa kuin eilen, mutta vähän enemmän tehtäviä. Wolle oli kyllä paljon parempi ja ratsastin kuulemma 50% paremmin eiliseen nähden. Tehtiin aika paljon väistöjä uralle, voltteja, avoja ja taivutuksia ja suunnan muutoksia ja niin, että se reagoi nopeasti pohkeeseen, että heti kun hipasen vaikka sisäjalalla niin se lentää jo sivulle ja lopuks se tekikin jo melkein niin!






Ja kotiin lähtö!

Ainiin, käytiin lauantaina Ratsuriihessä (varmaan kielletty paikka mulle..) "kattelemassa" ja tietysti sieltä tarttui tällaiset ihanat harmaat pintelit ja huopa, mitkä Wollella olikin jo sunnuntain valkussa heti päällä. Siis eihän pinteleitä voi ikinä olla liikaa... ;)


 Näitä treenejä jatketaan sitten kotona lisää. Hyvät valmennukset oli ja hyvä mieli jäi ja taas kerran paljon uutta opittavaa ja mietittävää nyt kotiin. Toivottavasti tästä postauksesta ei tullu liian listamainen, mutta en mä nyt tiiä onks niissä päivän välitapahtumissa - missä ei siis tapahdu mitään erikoista - niin mitään kerrottavaa, joten... Ensi kertaan! :)