28. syyskuuta 2014

31. Kaikki ei aina menekkään suunnitelmien mukaan...

Niinpä niin, aina näitten hevosten kanssa sattuu ja tapahtuu. Suunnitelmien mukaan meidän ois pitänyt mennä Wollen kanssa vielä tämän kauden aikana neljän viikon päästä Future Cupin finaaliin, joka järjestetään Horse Showssa ja viiden viikon päästä oleviin Halli SM kisoihin Ypäjälle, mutta ne jää nyt meidän osalta käymättä.

Viimeisestä Future Cupin -osakilpailusta Lappeenrannassa

Wolle on siis nyt saikulla ja seuraavat kolme viikkoa pelkkää kevyttä liikuntaa (eli kävelyä ja vähän hölkkää, jos kovin energinen) ja lääkekuuria. Teoriassahan ehtisin vielä lääkekuurin loputtua kyseisiin kisoihin, mutta lääkkeen doping on voimassa 2 viikkoa vielä sen loputtua. Mutta haluan hoitaa sen nyt kerralla kuntoon ihan rauhassa. Kyllä niitä kisoja vielä ehtii.



Tietty mua ärsyttää tosi paljon, että kun oltiin just saatu kerättyä kaikista käydyistämme osakilpailuista tarpeeksi pisteitä, jotta päästäis varmasti tuonne finaaliin. Ois ollut niin siistiä kokea ratsastaa ensimmäistä kertaa HIHS:ssä ja siellä jäähallilla vielä ja kaikki! Sekä meidän ekat Halli-SM kisat, missä oisi voinut toivoa vähän parempaa menestystä kuin alkukauden SM-kisoissa, jotka meni meidän osalta vähän pipariksi...

Mutta ei voi mitään, tällaista tää heppojen kanssa välillä on ja päätös siitä jo tehtiin, ettei enää tällä kaudella kisoihin mennä. Wolle on kuitenkin tehnyt jo hienon kauden ja nyt saa aikaa parannella itseään ja toivottavasti talvella päästään kunnolla treenaamaan ja hankkimaan lisää massaa ens kautta varten! ;)

Tottakai aijon kuitenkin olla hengessä mukana, vaikka en itse kisaamaan pääsekkään, niin pitäähän sitä olla muita kisakumppaneita tsemppaamassa! Ja jos nyt hyviä puolia miettii niin saanpahan nähdä sitten ihan kaikkien radat katsomosta käsin, enkä ole sidottuna hevosen kanssa muualla, näkemättä kenenkään muiden rataa. :)

Tässä pari otosta tältä päivältä, kun saatiin kaveri mukaan, joka ensin kuvasi ja lopuksi vaihtoi Veeran kanssa paikkoja ja meni Tompalla. Me W:n kanssa vain käveltiin ja ravattiin kierros sekä lopuksi käytiin maastossa kävelemässä.










Mietin, että nyt kun mulla ei tässä kuukauden aikana ole varmaankaan mitään erikoista kerrottavaa Wollesta, niin voisin yrittää toteuttaa jonkun erikoispostauksen - eli ideoita kehiin! Saatan sitten tehdä niistä useampia, jos jää ylimääräistä aikaa ja tietty jos hyviä ideoita tulee paljon! :)

21. syyskuuta 2014

30. Mitäs meille kuuluu?

Otsikkoon vastaten: Ihan hyvää! Eli hengissä ollaan!

Vihdoin sain itseni raahattua tänne koneen äärelle päivittämään tänne blogin puolellekkin jotain. Viime kuulumis postauksesta on jo kulunut vaikka kuinka kauan, mutta eipä me mitään ihmeempiä olla tehtykkään kyllä: sänkkäriä, lepoa ja ruokaa. Kerron nyt vain näistä kuukauden tapahtumista, joista mulla on kuvia.

Noin kolme viikkoa sitten eli sunnuntaina 31.8 oltiin Mäntyharjussa kansallisissa kisoissa, missä mentiin Wollen kanssa meidän ihka eka Va A! Halusin käydä vähänkuin "kokeilumielessä" sen ja muutenkin tulevaa kautta varten, kun on ratsastanut yhden Va a:n niin ehkä b:t tuntuisi paljon helpommilta. Ja muutenkin juuri edellisellä viikolla tästä katsoin kipaa ja kauhistuin, että apua eihän tässä ole melkein ollenkaan kisoja enää ennen hihsiä, joten pakko nyt saada vielä joku alle.

Lähtökohdat kisaan eivät olleet ihan täydelliset, sillä valkku oli ollut juuri sen viikon matkoilla, sekä olin ollut miltei koko viikon kipeä/kuumeessa ja en voinut sitten ratsastaa to ja pe, joten Wolle silloin vain käveli, mutta la mulla ei ollut enää kuumetta niin ratsastin silloin kunnon hikitreenin ja sunnuntaina olikin kisat.
Tietysti, kun Wollella oli juuri ollut vähän vapaata kisojen alla niin sehän oli ehkä turhankin energinen sitten radalla. Ei kuitenkaan mitään rikkoja tullut, mutta aika nopea tempo meillä oli, sekä molemmat puolikkaat työskentelypiruetit jäi täysin valmistelematta, joten niistä tuli 5, mutta muuten saatiin ihan tasaista 6 ja 7. Oon kyllä muuten tosi tyytyväinen, kuitenkin meni tosi hyvin meidän ekaksi Va A:ksi! Saatiin toiselta tuomarilta 67.0% ja toiselta 61.7% eli yhteensä 64.3% ja sillä tuloksella luokan johtoon ja voitettiin ihan nipinnapin, sillä kakkonen sai melkein samat pisteet 64.2%!





Tän kisan jälkeen meillä onkin ollut pienen breikin paikka, kun tässä välissä ei olekkaan ollut mitään tärkeitä kisoja. Wollella on ollut nyt ainakin kolme viikkoa ihan ansaittua lomaa. Ollaan käyty vaan pitkillä maastokävelyillä, menty sänkkärillä ja ihan rennosti vaan kevennelty. Tarkotus nyt ois, että se vähän lihois ja sais tietty hyvälle mielelle, kun aletaan taas treenata.

En muuten oo mennyt kangilla nyt ollenkaan, mutta tuona päivänä, kun otettiin nuo alla olevat kuvat niin laitoin kanget ihan vaan kuvien (jotka ei kyllä oikein onnistuneet) vuoksi, kun ne näyttää paremmilta ;)





Tässä kuvakulmassa Wolle näyttää jotenkin tosi pieneltä, kun kuva on otettu korkeammalta :D








Viikko sitten käytiinkin Pornaisissa seurakoulukisoissa ja tällä kertaa - ei Wollen - vaan Tompan kanssa! Veera siis rohkaistui pitkästä aikaa kisoihin. Oli niin ihana itsekkin olla pitkästä aikaa siinä groomin/coutsin roolissa - varsinkin, kun tunnen Tompan niin hyvin, kun eihän siitä olekkaan kuin kaksi-kolme vuotta kun itsekkin Tompalla vielä kilpailin! ;) Tomppa on muutenkin vaan niin helppo kaikissa näissä toimenpiteissä, kun se on niin pieni! Ihan miniponi :) Hihii musta tulee varmaan aikuisena pahan luokan poniäiti kun Tompankin groomina on niin hauskaa :D
Veera oli tarkkaan suunnitellut verkkansa ja tälläkertaa ihan tarpeeksi pitkäksi, ettei Tompalla olis turhaa energiaa. Kuitenkin Veeran lähtö myöhästyi ainakin 30min ja Tomppa oli sitten laukka ohjelmassa jo ehkä vähän vetelä, mutta hyvin Veera ratsasti kuitenkin loppuun asti, vaikka alussa jännittikin niin kovasti. Veera ja Tomppa saivat 63% ja voittivat luokkansa! Jee hyvä minit! ♥ Ehkä ne tästä pikkuhiljaa vielä innostuu kisaamaan enemmänkin... ;)







Viime perjantaina koulun jälkeen meillä vierähtikin Veeran kanssa sellaset kevyet 5 tuntia tallilla hups...Ei meillä siis normaalisti niin kauan mene, mutta päätettiin pitkästä aikaa mennä Tomppa puokkiin pellolla ja otettiin kamera mukaan. Vitsit oli kivaa mennä Tompalla pitkästä aikaa! Se on vaan jotenkin niin ihanan vapauttavaa mennä Tompalla välillä just pelloilla täyttä laukkaa, kun Wollella ei oikein voi tuollaista tehdä just nyt varsinkaan, kun sen loman takia se on niin energiapommi! Tomppa oli tosi mukava muutenkin ratsastaa ja sen kanssa ei tarvii oikeesti pelkää mitään, kun tunnen sen niin hyvin! Se on vaan niin paras ♥


Huh vielä viime viikolla oli kyllä lämmin! T-paidalla tarkeni ihan helposti!




Vähän sitä piti nyt tuuppaillakki ;)








Kun olin jonkin aikaa mennyt niin vaihettiin.








Lopuks otettiin vielä vähän poseeraus kuvia tietty :)

Tomppaa korvat hörölle!








Lopuksi vietiin Tomppa talliin ja lähdin vielä maastokäveylle Wollen kanssa. Takasin päin tulin ton saman pellon kautta, missä Veera oottelinkin kameran kanssa, kun meidän oli tarkotus ottaa Wollestakin kuvia, mutta ei kuitenkaan ratsastuskuvia tällä kertaa, kun oli vaan kävelypäivä :)


Vitsit Wolle näyttää nyt taas isolta näin maasta katsottuna :o Tai sitten johtuu siitä, kun on pieni kuvaaja ;)







No nyt poika saa pusuja!









Joo tällaista tälläkertaa. Huomenna jatkuu koeviikko, joten kiirettä pitää! Moikka! :)